Zelenskyi selittelee likimain päivän uutisissa 22.8.24.
-Saksalaiset ovat tutkineet Nord Stream kaasuputkien räjäyttämistä syksyllä 2022 ja tulleet tulokseen, mihin kaikki näyttävät pääosin uskovan. Räjäyttäjät olivat viime kädessä ukrainalaisia. Myös maan presidentti Zelenskyi tuki räjäytyshanketta, mutta ukrainalaisten mukaan hän veti kannatuksensa pois tai jätti hankkeen siinä vaiheessa, kun asiasta oltiin yhteydessä amerikkalaisiin CIA:n agentteihin. Tämä loppu on siis sotaa käyvän maan kertomaa. Asiahan voi olla niin tai päinvastoin. Jospa koko idea tulikin amerikkalaisilta ja tekijöiksi tarvittiin ukrainalaisia? USA:n presidentti Biden oli uhonnut aikaisemmin julkisuudessa, että Saksa ei tule Venäjän kaasua saamaan.
-Samoihin aikoihin edellisen uutisen kanssa on kerrottu, että Saksa tulee vähentämään ensi vuonna Ukrainalle antamansa tuen puoleen. Tämä on uutinen, ja spekulaatiota se, että asioilla voi olla yhteyttä keskenään.
-USA:n tiukassa presidenttikisassa tapahtuu. Kamala Harrisin tultua demokraattien ehdokkaaksi Trumpin kannatus on hieman heikentynyt. Nyt kuitenkin Tesla-miljardööri Elon Musk on liittynyt Trumpin kannattajiin, ja Trup on luvannut ottaa Muskin neuvonantajakseen tai ministeriksi, jos tulee valituksi. Toinen Trumpille mieluisa tieto on, että suurpuolueiden ulkopuolelta presidentiksi pyrkinyt Robert F. Kennedy Jr on ilmaissut, että taitaa luopua hankkeestaan ja sen sijaan kannattaa Trumpin valintaa. Kennedyn kannatus on ollut neljän prosentin luokkaa. Hän on presidenttiehdokkaana salamurhatun Robert F Kennedyn poika, ja salamurhattu presidentti John F Kennedy oli hänen setänsä. Presidenttiehdokas D Trump on edelleen elossa, sillä ampujan käsi hieman tärisi, ja Trump sattui hieman liikauttamaan päätään.
-Maailmalla on ihmetelty, miten rauhallisesti tai hitaasti Venäjällä reagoidaan ukrainalaisten hyökkäykseen Venäjän maaperälle Kurskissa. Ukraina on edennyt yhä kauemmas rajalta. Voisiko Venäjä yrittää myöhemmin näiden pussittamista? Nyt sen sijaan Venäjä on jatkanut omaa etenemistään Itä-Ukrainassa. Merkittävää Pokrovskin kaupunkia jo evakuoidaan.
-Presidentti Putin on vieraillut Tsetseniassa. Kyse ei ollut valtiovierailusta, vaikka monetkin tiedotusvälineet siihen viittasivat, sillä Tsetsenia on osa Venäjää ja oli neuvostoaikanakin osa Venäjän neuvostotasavaltaa. Naapurimaalla Georgialla sen sijaan oli oman neuvostotasavallan status. Tsetsenian johtaja Gadurov kertoi, että tarvittaessa heiltä löytyy kymmeniä tuhansia reserviläisiä Ukrainan rintamalle. Olisiko suuntana Kursk?
-EU:n antama ennaltamisasetus on tullut voimaan.
-Oireita mediassa? Meppi Eero Heinäluomalla oli Maaseudun Tulevaisuudessa 16.8.24 selväsanainen kirjoitus Ukrainan sodan, pakotteiden ja Nato-jäsenyyden aiheuttamista suurista kielteisistä vaikutuksista Suomessa ja EU:ssa. Toisaalla kulttuuritoimittaja ihmetteli Iltalehdessä isosti Naton ja sen pääsihteerin aktiivisia touhuja seksiasioissa.
Mauri N