Keijo Korhoselta historiallinen ulostulo: äänestetään Paavoa!

Archived in the category: Uncategorized
Posted by mnygard on 20 touko 19 - 0 Comments
Keijo Korhonen toimittaja Bruunin haastateltavana

Keijo Korhoselta historiallinen ulostulo:

äänestetään Paavoa!

Professori Keijo Korhonen, aikoinaan Paavo Väyrysen ankara kilpakumppani Keskustan sisällä, kannustaa ihmisiä äänestämään EU-valeissa Tähtiliikkeen Paavo Väyrystä.

Korhonen toimi ulkoministerinä ennen Väyrystä. Korhonen oli muulloinkin ulkoministeriön johtohenkilöitä, kommunikeoitten kirjoittaja ja YK-suurlähettiläskin.

Vuoden 1994 presidentinvaaleissa ehdokkaina oli kolme keskustalaista. Väyrysen lisäksi Eeva Kuuskoski-Vikatmaa ja laajan monivärisen EU-jäsenyyttä vastustavan kansanliikkeen edustajana Korhonen. Väyrynen ei kuitenkaan ole syyttänyt julkisuudessa riittämättömästä vaalimenestyksestään Korhosta. Tuolloin Korhonen oli Kainuun Sanomien päätoimittaja, mutta muutti sitten vaalien jälkeen USA:n Arizonaan, missä toimi yli kaksikymmentä vuotta kansainvälisen politiikan professorina.

USA:sta Korhonen lähetti kirjoituksiaan Suomeen, ja niitä julkaistiin EU-kaudellakin, sillä Keijo Korhonen on armoitettu kynänkäyttäjä. Se näkyy myös alla olevasta kauttani suomalaisille lähettämästään kirjoituksesta. Siinä Korhonen osoittaa, että entiset kilpakumppanit Paavo ja Keijo ovat tärkeimmistä asioista samaa mieltä.

Toivottavasti Keijo Korhosen ulostulo ymmärretään historialliseksi tapahtumaksi ja toivottavasti se aktivoi äänestämään.

Myös entinen maatalousministeri Heimo Linna on kirjoitellut Väyrysen puoleta. Toivoo hänelle menestystä vaaleissa ja Keskustan johtovalinnoissa päämääränä presidentinvaalit 2024.

EU-vaaleilla on siis merkitystä siinä, onko Väyrynen jatkossa käytettävissä Keskustan ja valtakunnan johtopaikkoja täytettäessä. Nyt äänestämällä voi vaikuttaa normaalia enemmän. Kysymys on Suomen suunnasta!

Väyrysen ohella Tähtiliikkeellä on 19 muutakin ehdokasta, mm. Mauri Nygård.

                     ÄÄNESTETÄÄN  PAAVOA!

Euroopan Unionin hallitusherrat ja byrokraatit ovat muuttamassa isänmaatamme Keski-Euroopan isojen maiden siirtomaaksi, raaka-aineiden, energian ja työvoiman riistoalueeksi sekä oman kaupankäyntinsä hyödynnysalueeksi. Suunnitelmissa on lisäksi tehdä Suomesta, jonka asutus on harvaa ja kallioperä vakainta Euroopassa, Unionin maiden ongelmajätteiden kuten ydinvoimalasaasteiden kaatopaikka.

Suomalaisten työn, säästämisen, sijoittamisen ja innovaatiokyvyn hedelmät valuvat ulkomaille. Suomi on ajettu euro-valuutan orjuuteen kykenemättä enää, toisin kuin Ruotsi, itse hyödyntämään valuuttansa arvoa oman taloutensa ja kansansa eduksi. Olemme luopuneet itsenäisestä, puolueettomasta ulkopolitiikasta. Olemme menettäneet itsenäisen idänkauppamme muun muassa alistuen etujemme vastaisesti Euroopan Unionin järjettömiin ja hyödyttömiin talouspakotteisiin suurvaltanaapuriamme vastaan. Olemme Unionin komennossa luopuneet omasta elintarviketurvallisuudesta näivettäen maatalouselinkeinomme. Emme pysty enää edes päättämään, kuinka paljon ja millaisia maahanmuuttajia otamme Suomen valtioalueelle. Suomalaisen hyvinvointivaltion koko olemassaolo on suurten uhkien alla.

Tässä vain muutama esimerkki siitä, mitä Suomelle merkitsi Unionin jäsenyys ja eurotalous eli itsenäisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta luopuminen Keski- ja Länsi-Euroopan mahtimaiden suurvaltahaaveiden takia.

Suomi on suomalaisten maa. Lähes ainoa vielä työkykyinen suomalaispoliitikko, joka näkee unioniorjuuden tuhoisuuden ja on valmis pelkäämättä puolustamaan Suomen etuja, jolla on selkeä kokonaisnäkemys Isänmaamme tilanteesta ja joka ei ole vuosikymmenien kuluessakaan tinkinyt linjastaan, on Paavo Väyrynen.

Paavon 40-vuotinen kokemus politiikan johtotehtävistä läpi viiden presidentin ajan on maassamme vailla vertaa. Hän tuntee kansainvälisen kentän, ja maailma tuntee hänet. Hänellä riittää sisua ja uskoa parempaan huomiseen. Hän on aina ollut Suomen itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden puolustaja. Kuten minäkin.

Minulla on ollut Paavon kanssa montakin kanaa kynittävänä. Olemme ottaneet lujastikin yhteen. Mutta menneet ovat menneitä. Nyt on kysymys tärkeämmistä asioista – Suomen kansan säilymisestä itsenäisenä kansakuntana isänmaiden Euroopassa. Suomen eduista on huolehdittava myös Unionin ns. parlamentissa, joka muuten on demokratian irvikuva. Paavoa parempaa ei siihen tehtävään löydy.

Kehotan siis jokaista isänmaallista suomalaista, puoluekannasta, ammatista ja asuinpaikasta riippumatta, vaikka pitämään nenästään kiinni, mutta äänestämään ja äänestämään Paavo Väyrystä edessä olevissa Unionin ns. parlamenttivaaleissa.

17.5. 2019    Keijo Korhonen

Laeave a Reply