Gretan kaksi ihmettä
Yhä alle 20-vuotias Greta Thunberg on useita vuosia ihastuttanut rohkealla esiintymisellään ilmaston puolesta. Hän esikuvana on järjestetty mahtavia mielenosoituksia ja joukkokokouksia. Hänestä on tehty lukemattomia mediajuttuja ja ohjelmia. Mistä niin nuori sai voiman ja rohkeuden? Melkoinen ihme se on.
Minulla polvet tutisivat vielä kaksi kertaa vanhempanakin, mutta Gretalla ei edes YK:ssa satojen miljoonien silmäparien edessä. Greta on siis päässyt noin vain puhumaan suoraan maapallon hallitsijoille. Se on kyllä toinen ihme ja äärimmäisen poikkeuksellista. Aivan kuin pukusetien mielipide ilmastosta olisi muuttunut yhdessä yössä. Gretako sen teki?
Onhan ympäristöstä ja ilmastosta puhuttu vuosikymmeniä, mutta alemmalla tasolla. On tehty sellaisiakin raportteja, joiden lähtötiedot ovat olleet osin virheellisiä, mutta Greta uskoo, että hänen näkemyksensä on tieteellinen totuus. No Suomessa eduskunnan valiokunnassa arvottiin Suomen kannaksi, että turve ei ole uusiutuva energiamuoto. Onko tämä tiedettä? Minä en usko mihinkään, mutta pelkään ja siksi varmuuden vuoksi kannatan yritystä hillitä hiilidioksidin päästöjä.
NL:n kaudella Suomi oli niin Länteen rähmällään, että kaikkea uusinta teknologiaa ei Itään viety. Niinpä mm. Värtsilän pienoissukellusveneiden tuotanto piti lopettaa pariin mallikappaleeseen. Pakotesotaa Venäjää vastaan käydään nykyisinkin USA:n vetämänä, vaikka se on täältä kovin kaukana. Itäisen talousjärjestelmän muutoksesta huolimatta ulkopoliittinen tilanne jatkuu samana.
Entinen pääministeri Matti Vanhanen tuli melkein sanoneeksi ääneen, mistä taitaakin olla kysymys. Vanhanen ennakoi Venäjälle raskaita aikoja, kun maailma luopuu fossiilisesta energiasta. Minun silmin hän samalla paljasti julkisuuteen toisen osan Greta ilmiöstä. Sen osan, miten Greta niin helposti pääsi esiintymään isokenkäisten foorumeille ja valtamedioihin. Venäjän heikentäminen menee kaiken muun politiikan edelle. Miksi?
Syitä on kaksi: Israelin valtion ja läntisen sotaelinkeinon edut.
Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä on ollut Israelin vihollisten tukija. Viimeksi Venäjä tuli sotkemaan Syyrian kuvioita. Heikko Venäjä ja heikon hallituksen hallitsema Venäjä on Israelin etu. Parasta mikäli Venäjää vastaan käytäisiin jatkuvaa pientä sotaa, kaukana Israelista, kuten nyt käydäänkin jo talous- ja propagandasotaa.
Sotaelinkeino, jota käytännössä Nato kunniakkaasti edustaa, puolestaan tarvitsee kriisejä, uhkakuvia ja sotia. Sotaelinkeinon ja Israelin valtion intressit ovat yhtyneet muslimimaailmassa. Israelin lähiviholliset ovatkin nyt sorakasoina, ikuisen sisällissodan vaivaamia tai niissä on myötämielinen diktatuuri. Sotaelinkeinon kannalta myös Afganistan oli oikein onnistunut projekti, Suomen kannalta hävitty sota.
Johdattiko Matti Vanhanen vapautumaan yhdestä tabusta? Voiko nyt Israelin valtiosta kirjoittaa olematta antisemitisti?
Mauri Nygård
Kokkola
-Julkaistu Keskipohjanmaassa 27.10.21-