Faktantarkastusta

Archived in the category: Uncategorized
Posted by mnygard on 11 huhti 19 - 0 Comments

Faktantarkastusta

03012019

Jukka Aniakselle (KP 22.12.18) ja muille tiedoksi, että selkärankaisten villieläinten määrä ei ole vähentynyt 60 prosentilla viimeisten 40 vuoden aikana, vaikka WTO:n monimutkaisesta uutisoinnista niin saattaisi käsittää. Tiedoksi myös, että atomienergia ei ole hiilivapaata energiaa, vaikka EU onkin vapauttanut sen päästökaupasta. Käykää Pyhäjoella! Sama koskee tuulienergiaa ja kaikkia muitakin energiamuotoja. Tiedoksi siis myös, että sähköauto ei ole hiilimielessäkään saasteeton.

On fakta, että maapallo lämpenee ja muutos lämpenemistä kohden tapahtui jo 1800-luvun puolella. Mikä on kasvihuonekaasujen ja erityisesti hiilidioksidin merkitys lämpenemiseen on sen sijaan lopullisesti todistamatta. Samoin ihmisen osuus kaasuissa. Toistaiseksi kysymys on uskon asioista ja minä uskon presidenttien Putinin ja Niinistön tavoin, että hiilipölyllä (ja tuhkalla) on iso merkitys esimerkiksi napajäätiköiden sulamiseen. Joudun siis olemaan yhdessä asiassa samaa mieltä Sauli Niinistön kanssa. Kun myös hiilidioksidilla saattaa olla osuus lämpenemisessä ja ihmisellä on jonkinmoinen osuus hiilidioksidin tuotannossa, niin varminta on toki pyrkiä mahdollisimman pieneen hiilidioksidin tuotantoon ja hiilidioksidia on syytä varastoida.

Tiedoksi myös, että julkisen sektorin osuus ei ole 58 prosenttia bruttokansantuotteesta, vaikka presidentti Niinistö jokin aika sitten niin pelotteli, eikä media ole kovinkaan isoilla kirjaimilla tätä faktaa tarkastanut. Oikea luku olisi runsaat 20 prosenttia. Samainen presidentti väitti vaalikeskusteluissa, että Naton kanssa tehty isäntämaasopimus olisi ollut eduskunnan valiokuntien käsittelyssä. Ei ole ollut. Ylen ”faktantarkastajat” eivät tähän puuttuneet.

Tiedoksi myös, että vihdoin koettu talouden korkeasuhdanne ei ole Juha Sipilän (kesk) johtaman hallituksen ansiota, vaikka Sipilä niin esittää. Kiky yms on sen sijaan vähentänyt kysyntää ja hidastanut kasvua. Kun sekä kotitaloudet, yritykset sekä talousennustajat lupaavat tälle vuodelle pienempää kasvua, niin lupaustensa mukaisesti Sipilä-ukon pitäisi nyt sitten lähteä.

Terveisin

Mauri Nygård

toisinajattelija.fi

Laeave a Reply