HUlluja nuo suomalaiset

Archived in the category: Uncategorized
Posted by mnygard on 16 touko 26 - 0 Comments

7.4.26

Seuraava on kirjoitettu vahvassa uskossa siihen, että olen ulkopoliittisissa asioissa keskimääräistä paremmin informoitu ja siten keskimääräistä viisaampi. Varmaankin enemmistö uskoo itsestään samalla tavalla, mutta ei kehtaa sitä sanoa.

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on tutkinut tai tutkituttanut ulkopoliittisia asenteita. Ajatteleva ihminen kauhistuu, sillä tuskinpa nyt tutkimuksella hämätään. Ei ainakaan paljon.

Suomalaisista 49 prosenttia, siis puolet, haluaa syventää Nato-jäsenyyttä. Siis lisää rahaa militarismiin ja varustautumiseen, vähemmän terveydenhoitoon, vanhustenhoitoon, pienemmät eläkkeet, maksuja ja veroja enemmän, jne.

Nykyistäkin viileämpiä suhteita Venäjään kannattaa 40 prosenttia. Haluaisivatko hyökättävän suoraan itärajan yli? Siihen kai valtamedian jo vuosikymmeniä harjoittama propaganda on halunnut meitä valmentaa. Nykyinen jo tosi kalliiksi käynyt sotamme Ukrainan kautta ei riitä, vaikka aseillamme on surmattu jo luokkaa 2 000 venäläistä ja haavoitettu useita tuhansia.

Toisinajattelijoita, joista emme mitään valtamedioissa kuulekaan, on EVAn tutkimuksessa 9 prosenttia. Psykologin mukaan kuitenkin ”vain” 80 prosenttia on sellaisia, joilla ei ole kapasiteettia vastustaa auktoriteettia. Helsingin Sanomien uutinen tutkimuksesta ei anna vastausta kysymykseen, missä nuo väliin jäävät 11 prosenttia sitten piilevät?

Olisiko lajinkehitys päässyt jossain päin maapalloa pitemmälle, jotta nuo yhdeksän prosenttia voisivat sinne paeta?

Mauri Nygård

Laeave a Reply