Tulevaisuuden rauhan kannalta on todella huolestuttavaa, että Nato ja peitellysti EU:kin harjoittavat saartopolitiikkaa Venäjää kohtaan. Se ei todellakaan ole rauhanpolitiikkaa. Ei myöskään sotiminen Afganistanissa ja Afrikassa. Siellähän nyt Suomikin on mukana Malissa, siirtomaasodassa, jonka Ranska aloitti, mutta sai sitten hyökkäyksen EU:n nimiin.
Jos Suomi olisi itsenäinen ja sillä olisi vielä oma ulkopolitikka, niin presidentti Kekkonen tai Paasikivi pyrkisi muodostamaan Saksan ja Venäjän välille, myös Aasian suunnalle, puolueettomien maiden vyöhykkeen, jolla olisi hyvät suhteet joka suunnalle.
On viisautta valita ystävät läheltä ja viholliset kaukaa, jos niitä pitää olla. Siinä mielessä pieni ryhmä suomalaisia Malissa on kohtalaisen harmiton juttu. Natojäsenyys sen sijaan on aivan järjellä käsittämätön ajatus. Haluammeko tosiaan ydinaseet vastakkain itärajallemme? Haluammeko mahdollisessa isossa rähinässä Suomen varmuudella taistelutantereeksi? Sitä paitsi naapurin härnäämisestä on vaikutuksia myös talouselämälle. Pienikin kitka EU:n ja Venäjän välillä heijastuu rajanylityksiin ja kauppaan jo nyt. Puolueettomuus on koeteltua viisautta, Saksan kelkassa oleminen koeteltua tyhmyyttä. Toivottavasti siitä kelkasta ymmärretään hypätä pois riittävän ajoissa. Viime sodassa hypättiin aivan viime hetkellä ja suurin menetyksin.
