6 – 0 vai 1 – 1 ?
Jalkapallossa joutuu katsomaan otteluita, joissa toinen tietää olevansa huonompi. Taktiikka rakennetaan sen mukaisesti, kuten viimeksi Kokkolassa KPV vastaan VIFK ja takavuosina Suomen maajoukkueessa.
Kummasta katsoja kärsii enemmän? Siitäkö, että joukkue häviää 6-0, vai siitä, että häviää enintään kahdella maalilla ja kerran viidestä ottelusta pääsee tasapeliin? Vastaus ei ole itsestäänselvä.
KPV:n suuruudenpäivinä pitkät pallot toimivat. Kärjessä oli hyviä pääpelaajia ja keskikenttä voitiin luovuttaa vastustajalle. Nyt sunnuntaina tuo strategia suorastaan itketti. Jos saa hieman liioitella.
Kärjessä oli jäähdyttelevä suuruus. Enimmän aikaa hän oli ottelun ulkopuolella. Ehkä siellä olisi pitänyt olla toinenkin kärkimies, mutta hänestä sain havaintoja vain ajoittain. Kärkimiehen juoksunopeus tai -halu tuli myös nähdyksi. Eittämättä hän olisi hyvä maalin edessä, mutta miten hän pääsisi sitä lähelle?
Kun piti puolustaa, niin pelaajat eivät yrittäneetkään palloon keskiviivan toisella puolen eivätkä usein muulloinkaan menneet lähelle vastustajaa. Pelistä huokui itseluottamuksen ja peli-ilon puute. Pelaajat pelkäsivät mokaavansa. Jos pelaaja sai pallon, niin hän vain roiskaisi sen nopeasti pois tontiltaan, vastuualueeltaan. Suuntaa katsomatta.
Vaikutti myös kuin jotkut olisivat olleet täysin puhki jo kymmenen minuutin pelin jälkeen. Oliko se fyysistä vai henkistä?
Oli siellä yksi pelaaja, joka yritti ja oli vikkelä jaloistaan, Jesse de Jong. Erottui muista. Niinpä hänet vaihdettiinkin pois toisella puoliajalla. No ehkä hän oli silloin jo väsynyt.
Kenties oli niin, että Jesse ei pitänyt paikkaansa. Oikea laita oli enimmäkseen tyhjä. Olisiko hänen pitänyt olla siellä? Kerran koko pelaajakaarti oli keskiviivan vasemmalla puolen. Tämä innokkuus pallon perään oli jotenkin ristiriidassa sen kanssa, että useinkaan puolustavat ja seisoskelevat pelaajat eivät vaivautuneet rientämään syöttöä vastaan. Naapurihan sen pallon sitten nappasi.
Kulmatilanteissa pisti silmään, että kauempana takatolpan takana ei ollut yhtään pelaajaa.
Peliesitteen mukaan KPV:ltä ei valmentajia puutu. Jos olisin päävalmentaja, ja entistä taktiikkaa pitäisi noudattaa, niin kokeilisin laittaa kärkeen useamman kaverin, jonkun nopeakinttuisenkin, loput vielä tiiviimmin oman maalin eteen ja Jessen karvaamaan siihen väliin.
Nyt oli tuuria. Päästiin tasapeliin. Kiitos maalivahdin. Ylivieskassa sen sijaan Tervarit hävisi Ypalle 6-0. Yksi maaleista oli suomalaisen sukunimen tekemä. Kummastahan ottelusta olisin nauttinut enemmän?
Mauri Nygård
täysin asiantuntematon satunnainen katsoja
toisinajattelija.fi
–Julkaistu Kokkola-lehdessä 5.6.2013-
