Eroon liittovaltiosta EU:ssa ennakkotarkastetaan valtioiden budjetit, pystytetään yhteinen pankkivalvonta ja keskuspankki tukee käytännössä jo nyt jäsenvaltioiden taloutta ja pankkeja. Euroopan keskuspankin alainen Suomen Pankkikin on ollut tässä mukana. Suunnitteilla on pankkiunioni virallisine yhteisine lainoineen ja maavastuineen. Jne. Mitä tämä on? Se on siirtymistä pois liittovaltiosta keskitettyyn, keskusjohtoiseen valtioon. Tämän kerroin itsenäisyyden muistotilaisuudessa 6.12.2012 Kiasman aukiolla […]
Home > joulukuu, 2012
Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta 2013
Xavier joulukortti 2012 Pimeinäkin aikoina, monipuolisesti ymmärrettynä, ja etenkin Jouluna, on lupa muistella elämän hyviä ja miellyttäviä hetkiä. Kuten allekirjoittanut tätä, kun Xavier 8 v poimii hilloja Sodankylän Vuotsossa kesäyön hämärissä viime kesänä. Xavier kuuluu Johannes Nygårdin perheeseen. Suurennettuna kuvasta voi erottaa myös helikoptereita. Tai olkoot sääskiä, mutta eivät ne todellista erämiestä haittaa. Hän poimi […]
Rahan tekemisestä Savon Sanomissa 15.12.2012
RAHAN TEKEMISESTÄ Valtio velkaantuu pankeille. Uutta rahaa syntyy pankeille aina, kun otamme velkaa. Valtio on siis luovuttanut rahan tekemisen oikeuden pois itseltään. Se tapahtui Länsimaissa kai jotain noin sata vuotta sitten. Suomessakin tehtiin silti väliin tarpeen vaatiessa alijäämäisiä valtion budjetteja ja käytettiin ns. setelirahoitusta. Setelirahoituksesta löytyy toisinajattelija.fi sivuilta ainakin kolme tekstiä: vuosilta 1992, 1995 ja […]
Mielenositus, katso videot video valikosta
Jokilaaksojen talousalueen liitto ( kalajokilaakso)
VALITKAA MINUT PUHEENJOHTAJAKSI!
VALITKAA MINUT PUHEENJOHTAJAKSI! Päätoimittaja Pensaaari etsi puheenjohtajaa kaupunginhallitukseen. Moni on sitten veistellyt, että itse siellä pitäisi olla. Niinpä veistelen minäkin. Näyttöä ja kokemusta kun on (ehkä lukija huomaa ihan pienen huumorin pilkahduksen, kissanhännän ainakin): On Maakuntaliiton johtajuutta, kunnanjohtajuutta, maailmanparannusta, tiedettä ja taidetta, suunnittelua ja Kanadaa, liitännäiselinkeinoa. Maailmalta toin ammattikorkeakoulunkin. Kylätoiminnassa uranuurtajia. KETEKille annoin alkusykäyksen. Turhat […]