Toisinajattelija

9.5.-20.5.2021

Mauri Nygård

”Vapaa Sana”

TEHKÄÄMME KOKKOLA SUUREKSI JÄLLEEN!

Olen Mauri Nygård, nro 330,  väyrysläinen ehdokas pienen ihmisen ja Keski-Pohjanmaan maakunnan pääkaupungin Kokkolan puolesta kuntavaaleissa 2021.

Keskuspaikka on siitä onnellisessa asemassa, että se voi kuoria kerman päältä, kun sen vaikutusalue menestyy. Niin terveydenhoito, vanhuspalvelut, lastenhoito, koulutus, kadut, tiet, liikenne, kirjastot, museot, teatteri, musiikkielämä, urheiluelämä ja muu harrastustoiminta, kauppa ja kaupalliset palvelut, teollisuuskin – kaikki kukoistavat. Nyt vaan kävi niin, että Kokkola omalla politiikallaan pienensi 90-luvulla vaikutusaluettaan ja menetti työpaikkoja ja maakunnille kuuluvia palveluja ja yleistä arvostusta, menetti paljon, kuten myös samassa yhteydessä Ylivieska.

Ehdokkaana olen paljolti siksi, että haluan Kokkolan aseman maakuntakeskuksena takaisin. Haluan suuremman ja Kokkolan palveluille ja työpaikoille turvallisemman maakunnan. Entisenä Keski-Pohjanmaan maakuntaliiton johtajana koen suorastaan olevani velvoitettu tätä yrittämään. Tärkeintä on ainakin aluksi herättää Kokkolan poliitikot parannusta haluamaan. Haluamaan eroon tynkä-maakunnasta, kun Himankakin on jo rajan toisella puolen. Jäljempänä vielä lisää maakunnasta.

Toinen motiivini ehdokkuuteen on, että haluan puolustaa kaupungin pienimpiä ja heikoimpia. Maksan eläkeveroni iloiten, mutta haluan, että rahojani käytetään nykyistä enemmän terveydenhoitoon, sosiaalipuolelle ja koulutukseen. Asia konkretisoituu Hybridiareenan tapauksessa. Ennen kaikkea tarvitsemme lisää henkilökuntaa, lisää käsiä.

Kimmokkeen tähän muistelukseen sain Keskustan ehdokkaan esittelykohdasta ”Vapaa sana”, siis puolueen sivuilta, mutta ei siinä muistelmateosta tarkoitettu. Sellainen tästä kuitenkin tuli ja ehkä yritän lukea tämän myös youtubeen. Kas kun lehtijutuissa minusta on pohdittu lähinnä vain sitä, että olenko änkyrä vai en, ja olen kuitenkin normaalin turhamainen ihminen, ja haluan tulla muistetuksi vähän muustakin kuin siitä, että yritettiin erottaa työpaikasta, puoliksi onnistuttiinkin. Ja kuten kaikki muistelmat, tämä on itsekehua.

Viimeksi yritin viestiä toimittajalle, että hän kehuisi edes sen verran, että Mauri Nygård toi ammattikorkeakoulun Suomeen, mutta ei sekään tieto sopinut sinänsä hyvin kirjoitettuun juttuun. Siitä niin sanotusti otin kyllä itseeni.

Laitan pitkänpuoleisen historiikin ainakin sivuille toisinajattelija.fi ja ehkä facebookistakin jokin paikka pitkälle kirjoitukselle löytyy. Tekstissä on isoja ja pieniä asioita sekaisin, samoin vuodet ja vuosikymmenet. Teksti hyppii tarkoituksellakin, jotta ehkä paremmin siten kiinnostaisi. Henkilökohtaisia paljastuksia ja asiaa on sekaisin. Mitään suurempaa arkistotyötä en ole tehnyt, joten kirjoitan niin hyvin kuin muistan.

OTSIKOT

Tehkäämme Kokkola suureksi jälleen

Otsikot

Terveyttä liikunnasta ja lääkäriltä

Minä olen tämän ansainnut

En urheilua vihaa, päinvastoin

Sote

Valtiolta myös koulujen lukumäärän mukaan

Lupa asua ja veroja mökkikuntaan

Kokkosaaren kaupunki

Vanha ukko ehdokkaana ja ajaa kaksoismaakuntaa

ELY-keskusten idea

EU, euro ja kaksi integraatiolamaa

Elvytyspaketti

Isäntämaasopimus ja Nato

Kunnanjohtajanakin

Ammattikorkeakoulu

Poroaitaa, koeasema, vesitorneja, asbestia

Kylissä ja Isolla Kylällä

Maisterina ja insinöörinä

Epäpersoona

Koulutuksesta

Kaivoskuiluja ja kaloja AIV-saaviin

Kannotkin maasta

Latvavesiprojekti

Kuinka vaarallista se turve on?

Luonnonsuojelija, joka ei suojele sutta

Koronanhoidossa massamurhadoktriini

Sotaelinkeinon ja Israelin puolesta

Viennin osaamiskeskus

Mä maalaispoika oon

Turhaan kiusasin Neuvostoliiton tutkijaa ja politrukkeja

Lintuja ja kaloja

Lähtöni Kainuusta oli komea

Eläkeläisen puuhia

Alistunut kansa ja median valta

Terveyttä liikunnasta ja lääkäriltä?

On minulla mielipiteitä Kokkolan sisäisiin asioihin, vaikka rivikokkolalaisena en voi kaikesta perillä ollakaan. En esimerkiksi tiedä, onko olemassa sellaista miljardööriä, joka kustantaisi pääosan suunnitellun hybridiareenan rakentamis- ja käyttökustannuksista. Käyttökustannukset ovat yleensä pitkän päälle moninkertaiset rakentamiskuluihin nähden. Mutta jos miljardöörejä ei ilmesty ja on vaara, että kustannukset kaatuvat lopulta veronmaksajien niskaan, niin kannatan hankkeelle tässä epävarmassa maailmantilanteessa aikalisää.

Lopulta kysymys on valinnoista. Ennen hybridiareenaa kannatan vaikka lääkäreille viisi minuuttia lisää aikaa sairaskäyntiä kohden, tai vanhustenhoitoon lisää hoitajia niin, että jokaista vanhusta voidaan säännöllisesti ulkoiluttaa ja vaipat vaihtaa ajallaan. Ja tarha- ja kouluväelle lisää leikittäjiä, ohjaajia, avustajia ja erityisopettajia. Kannatan veronalennusten sijasta Kokkolan veroprosentin nostamista entiselleen ja hyvätuloisille veronkorotusta valtionverotuksessa. Valtiohan on pitkän aikaa ”säästänyt” kuntien valtionavuissa, kun politiikkana on ollut valtion alasajo. Yhtenä esimerkkinä tästä on tuloa tuottavista valtionyhtiöistä ja osakkeista luopuminen.

Sote

Valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan uudistusta on yritetty moneen kertaan ja varmaan monesta syystä. Edellisellä kerralla näkyi selkeästi puhdas yksityistämisen pukinsorkka. Taustalla odottavat kansainväliset yritykset, jotka haluaisivat päästä käärimään ihmisten sairauksilla ja vanhuudella voittoja oikein kunnolla. Nyt tällä kertaa vuonna 2021 ainakin selitetään tavoiteltavan tasa-arvoisuutta ihmisten välille. Eriarvoisuutta luo paitsi raha myös työssäolo. Työterveyshuolto pelaa mainiosti, jos on sopivassa työssä. Miten sama toimisi työttömien, eläkeläisten ja kaikkien muidenkin, myös vähätuloisten, keskuudessa?

Ratkaisuna on ollut kuntien vallan siirtäminen maakunnille. Pelastustoimi tulisi myös mukaan ja alueita kutsuttaisiin hyvinvointialueiksi. Taustalla on ajatus, että siinä olisi maakuntahallinnon alku. Jos poliittiset suhdanteet sallisivat, niin tulevaisuudessa keskuksille voitaisiin siirtää tehtäviä valtiolta, lähinnä ELY keskuksilta. Voitaisiin tehtäviä ja valtaa siirtää jo olemassa oleville maakuntien liitoillekin, jos haluttaisiin.

Uudistus toteutettaisiin siten, että ainakin alussa rahoitus tulisi valtiolta. Samalla kuntien veroprosenttia alennetaan 13,26 prosenttiyksikköä ja valtio lisää vastaavalla euromäärällä omaa verotustaan. Terveyskeskusten toimitilat vuokrattaisiin aluksi hyvinvointialueille. Jatkosta en tiedä. Vaan mitä kunnille jäisi, ovat kuntien velat. Kuntien pitäisi jatkossa selvitä niistä tuloilla, jotka olisivat alle puolet entisistä tuloista. Tämä on todella suuri kysymysmerkki.

Uudistuksen jälkeen maakunnissa olisi kaksi maakunnan liittoa. Mielekästä olisi ainakin selvittää, missä määrin nuo liitot kannattaisi yhdistää. Esimerkiksi samat luottamushenkilöt voidaan valita molempiin liittoihin, vaikka liitot olisivatkin juridisesti erillään. Ratkaisu voisi olla toimiva pitkäksi aikaa eteenpäin.

Keski-Pohjanmaalla, tällä tynkäalueella, soteuudistus on jo suurelta osin tehty. Soite vastaa maakunnan julkisesta sosiaali- ja terveydenhuollosta. Onko siitä sitten koitunut tavoiteltua hyötyä?

Ainakin taloudesta on kiistelty ja vaikealta on vaikuttanut. Siivous muistaakseni yksityistettiin jo ennen Soitea, eli siivoojien palkkoja alennettiin, muutamasta vanhusten asuntolasta on luovuttu ja siirrytty ns. tehostettuun kotihoitoon. Mutta henkilökunnalla tuntuu olevan liikaa työtä ilman koronaakin. Päivystykseen ja ajanvaraukseen saa odottaa puhelimella joskus pitkiä aikoja. Ilmeisesti tietotekniikka ei ole vielä kehittynyt niin pitkälle, että vastaamaton puhelu kääntyisi jollekin toiselle. No todellisuudessa kyseessä lie maassa yleinen keino ravistella asperiinipotilaita pois häiritsemästä. Ja vastaanotolla vastassa vaikuttaa olevan ”ulosheittäjä”. Tuttavani meni keväällä rintakipujen vuoksi sairaalaan, lähetettiin kotiin ja löytyi kahden päivän kuluttua kuolleena. Ehkä maamme tosirikkaille tuli säästöä, ehkä ei.

On kuin suhtautuminen ihmiseen olisi kylmentynyt. Onko keskittäminen siihen osasyy?

Ajan takaa mietittäväksi vaihtoehtoa, että jospa sosiaali- ja terveysasiat olisikin pidetty perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon osalta lähempänä peruskuntia. Siellä organisaatioita olisi voitu yhdistellä, ja tiiviimmät yhteydet keskussairaalaan olisi hoidettu lähinnä tietotekniikkaa ja vierailevia lääkäreitä apuna käyttäen. Terveyskeskusten tekninen taso onkin viime vuosikymmenten kuluessa parantunut niin, että entistä vaikeampia sairauksia voidaan hoitaa terveyskeskuksissa. Potilaista kilpailun ja sairauksien vuosivaihtelun vuoksi ainakin joidenkin keskussairaaloiden onkin pitänyt taata ennakkosopimuksilla maksu kunnilta potilasmäärästä riippumatta. Minäkin kunnanjohtajana jouduin kuntani puolesta allekirjoittamaan tuollaisen sopimuksen.

No tämä on jälkijättöistä pulinaa, sillä Soitehan on jo perustettu, ja toivokaamme sille menestystä! Kuitenkin pitäisi tajuta, että ikäihmisten määrän ja osuuden kasvaessa tulevaisuudessa alalle tarvitaan lisää selvää rahaa. Iänikuisesta säästötarpeesta kannattaisi luopua ja myöntää, että hyvinvointi maksaa. Eikä se pahoinvointikaan ihan ilmaiseksi tule.

Kannattaa huomata, että esimerkiksi vuoteen 2000 verrattuna olemme Suomessa vähentäneet verorasitusta useilla miljardeilla euroilla. Siksi rahat eivät riitä. Haarukoin pikaisesti, että suhteessa bruttokansantuotteeseen kokonaisveroaste olisi alentunut ennen koronaa 6,5 prosentin luokkaa. OECD-maissa ja EU15 maissa sen sijaan näyttää olleen nousua. Kaikkiaan Suomessa veroja ja sosiaaliturvamaksuja kerätään vuodessa noin 100 miljoonaa euroa.

Minä olen tämän ansainnut

Hyvätuloiselle kehittyy herkästi käsitys, että minä yksin olen kaiken tämän ansainnut. Väärässä hän kuitenkin on. Kukaan ei ole yksin ansainnut juuri mitään, tai ei yhtään mitään, sillä hyvinvointiamme ovat nykyisillä aivoillamme rakentaneet jo runsaat 6 000 sukupolvea ja jo sitä ennen oli opeteltu tulen käyttöä. Yhteinen tieto, tiede, tekniikka ja yhteiskunta kaiken hyvinvoinnin ja rikkauden mahdollistavat. Me sitten hikipäissämme taistelemme kakun jaosta, ja toki toiset ovat siihen halukkaampia, parempia ja ovelampia kuin toiset, vaikka koneet tekevätkin pääosan työstä. En siis näe perusteita suurille tuloeroille. Niinpä myös kunnallisten palvelujen maksuja pitäisi päästä alentamaan ja kuntien pitää saada lisää tuloja, mieluimmin valtion kautta, mutta myös kuntien roolia bisneksen tukemisessa pitäisi laajentaa, ainakin palauttaa entiselleen – kunhan kunnat eivät kilpaile ”epäterveellä” tavalla yksityisten yritysten kanssa. Kyllä yksityistä yritystoimintaa kannatan, mutta entiseen puheenjohtaja Juha Sipilään verrattuna minut saa luokitella vasemmistokepulaiseksi.

Kokkolassa siis kaupungin ja Soiten perimät maksut pitäisi saada mahdollisimman alas ja jotkut tykkänään pois. Ja joitakin maksuja voidaan edelleen porrastaa tulojen mukaan.

En urheilua vihaa, päinvastoin

En urheilua vihaa, päinvastoin. Harrastin pentuna sitä hieman kilpailumielessä itsekin. Suurin saavutukseni oli, kun voitin alle 17-vuotiaana juoksumatkani kolmen pikkukunnan maaottelussa. Muut kilpailulajit olivatkin aikuisille, mutta kun olin kuntani ainoa lajivoittaja, niin sain Siikajoen parhaan urheilijan palkinnon, aika vaatimattomalla tuloksella. Siihen saatoin kilpailemiseni lopettaakin. Poistuin voittamattomana.

Perheessäni on harrastettu ja harrastetaan edelleen jalkapalloa. Niinpä kannatan Kokkolan jalkapalloilijoiden näkemystä, että kilpaurheilussa jalkapallon parhaita olosuhteita pitää kehittää nykyisellä keskuskentällä.

Valtiolta myös koulujen lukumäärän mukaan

Kaupungissa on investoitu paljon koulurakentamiseen, paljolti olosuhteiden pakosta. En ole kuitenkaan vakuuttunut, että kovin suuret yksiköt ovat nuorille paras ympäristö. Olen nähnyt ja kokenut opetusta pienissäkin puitteissa ja osa kokemuksistani on ollut erittäin hyviä, ihan kaikki eivät kuitenkaan. Lopulta tärkeintä on ollut oppilaiden suhde opettajiin. Valtuutettuna olisin kyllä perehtynyt perusteellisesti tapahtuneisiin kyläkoulujen lopettamisiin Kokkolassa. Onko keskittäminen ollut kaikkien osalta välttämätöntä? Onko kylien eli kaupungin vetovoima kärsinyt? Entä tulevaisuudessa?

Olen esittänyt, että osa kuntien saamasta valtionavusta jaettaisiin koulujen lukumäärän mukaan. Se suosisi pienten yksikköjen säilyttämistä. Parasta, jos tuo osuus kouluille tulisi aikaisemman valtionosuuden päälle.

Lupa asua ja veroja mökkikuntaan

Kaupungit ja kunnat kilpailevat asukkaista. Eläkeläisetkin ovat veronmaksajia ja kaikenlaiset paluumuuttajat ovat tervetulleita. Kilpailutekijä ja viisautta olisi myös sallia ympärivuotinen asuminen asukkaan omalla kustannuksella myös nykyisillä loma-asuntotonteilla. Rannat ovat kilpailuvalttimme. Ei kuitenkaan niin, että ne kaikkialla onkipojilta ja –tytöiltä suljettaisiin. Kaavoituksella ja rakennusjärjestyksellä pitää huolehtia, että yhteistä rantaa riittää.

Lisääntyvä etätyö suosii asumista loma-asunnoissa. Jo vuosikymmeniä onkin keskusteltu siitä, että osa kuntaveroista tulisi maksaa loma-asunnon paikkakunnalle. Tuo periaate pitää vihdoin toteuttaa.

Kokkosaaren kaupunki

Kokkolassa oli 80-luvulla pidetty ja voimakastahtoinen kaupunginjohtaja, joka oli omaksunut opiskelukaveriltaan käsitykseni mukaan elämänsä suurimmaksi tavoitteeksi Kokkolan ja Pietarsaaren yhdistämisen Kokkosaaren kaupungiksi. Samalla maakuntaa siirrettäisiin etelään niin, että Kalajokilaaksoa ei enää tarvittaisikaan palvelujen käyttäjäksi ja turvaajaksi. Kaupunginjohtaja perässähiihtäjineen uskoi, että Pietarsaari suomenkielistyy nopeasti ja suomenkieliset haluavat hypätä Kokkolan syliin. Tätä politiikkaa toteutettiin vielä 90-luvulla sen jälkeenkin, kun kaupunginjohtaja oli jo eläkkeellä.

Kun Kalajokilaakso lopettaa keskussairaalan käytön, niin ”Helsinki” määrää sitten Pietarsaaren tilalle, kaupunginjohtaja supatti kabineteissa. Myös Maakuntaliiton luottamushenkilöjohdon oli syytä ajatella kaupunginjohtajan tavoin, sillä Kokkolan hallitsevan aseman johdosta ja kaupunginjohtajan hallitsevan aseman johdosta hän käytännössä valitsi myös Maakuntaliiton johtajat.

Kun tulin Maakuntaliittoon (silloin kirjoitettiin isolla kirjaimella) johtajaksi vuoden 1985 lopulla, niin perehdyin toki tilastoihin ja kirjoitinkin niistä julkisuuteen. Selvisi, että Pietarsaaren seutu ei ollut suomenkielistymässä, mutta tuolle asialle ja minulle kävi, kuten totuudenpuhujille usein käy. Menestyäkseen politiikassa tai virassa piti uskoa toiveisiin.

Todellisessa elämässä kehitys Pietarsaaressa on ollut sellainen, että suomenkielisten osuus on romahtanut liki kolmanteen osaan väestöstä. Yhteistyö siihen suuntaan on kuitenkin sujunut aikaisempaa paremmin, kun hallintorajat eivät nyt ole olleet uhattuina. Myös Kalajokilaakso käyttää edelleen Kokkolan keskussairaalaa ja kaupungin muitakin palveluita, mutta voisi käyttää enemmänkin.

Vanha ukko ehdokkaana ja ajaa kaksoismaakuntaa

Pietarsaaren seutu on oleellinen osa ruotsinkielistä Pohjanmaata ja korkean syntyvyytensä vuoksi tärkeä koko ruotsinkelisten yhteisölle Suomessa. Siten on ymmärrettävää, että RKP ei ole ollut Pohjanmaalla eikä valtakunnantasolla innostunut Kokkosaaren kaksoiskaupungista. Mielestäni oli selvää, että RKP tulisi kaupunkiliitoksen estämään, ja tilanne jatkuisi sellaisena ainakin useita vuosikymmeniä. Niinpä en voinut ajatella Keski-Pohjanmaan tulevaisuutta yksin Pietarsaaren kortin varassa, vaan pyrin pitämään kiinni yhteistyöstä Kalajokilaakson kanssa. Sehän vastasi luokkaa 45 % maakuntatason palvelusten väestöpohjasta. Pyrkimys kaupunkien yhdistämiseen kuitenkin voitti ja maakunta, Kokkolan vaikutusalue, hävisi, ja maakunta menetti palveluja ja työpaikkoja. Harmittamaan jäi, kun parissakin yhteistyöryhmässä yhteistyön vakiinnuttaminen Kalajokilaakson ja tämän tynkämaakunnan kesken oli niin vähällä toteutua. Yhteistyöhankkeen saattaminen päätökseen, vakava yritys ainakin, on tärkeä syy, kun haluan nyt olla ehdokkaana kuntavaaleissa.

Kalajokilaakson väkihän on samaistunut keskipohjalaisiksi, ja itsenäiset yhdistykset toimivat rajojen yli. Selvitimme asian aikoinaan Maakuntaliitossa. Ensimmäisellä kerralla yrityksen suuremmasta virallisesta maakunnasta kaatoikin Kokkolan kaupunginjohtaja Lankila ja toisella kerralla muutama Kokkolan suunnan poliitikko. Viimeksi ideana oli kaksoiskaupungin sijasta kaksoismaakunta, jossa osa-alueet olisivat pitkälle hoitaneet itse omia asioitaan. Laadin asiasta kunnille perussopimusluonnoksenkin, mutta sitä ei käsitelty kuntien edustajien kokouksessa.

Seurauksena oli menetyksiä niin Kokkolassa kuin Ylivieskassakin, ja vaikuttaapa se virallisen maakunnan pieni koko, 68 000 asukasta, edelleen. Juuri saatiin torjutuksi (toistaiseksi) sairaalan leikkaustoimintaa koskenut supistamissuunnitelma. Koolla mahtaa olla merkitystä siinäkin, kun VR on lopettamassa Kokkolasta varikkoaan ja akkutehdas menee Vaasaan.

Itse Maakuntaliitolla meni kaudellani entistä paremmin. Se näkyi sitten seuraajani palkassa. Maakuntaliitto sai uusia jäseniä niin etelästä kuin pohjoisesta. Olin Maakuntaliitossa johtajan toimessa 1985-94, eli vanhamuotoisen maakuntaliiton lopettamiseen saakka, vaikka erottaakin olisi haluttu ja ajojahti tuli tutuksi. Sitten olin mm. kunnanjohtajana synnyinkunnassani, työttömänä ja Itsenäisyyspuolueen varapuheenjohtajana.

Suurin saavutukseni politiikassa taisi olla, kun vuoden 2011 eduskuntavaalien yhteydessä nuoret valitsivat minut varjovaaleissaan omaan eduskuntaansa. Sinä vuonna, jostain syystä, nuorten eduskunta ei kokoontunut. Nyt Itsenäisyyspuoluekin on muuttunut. Vaikuttaa kaapatulta kuten Vaihtoehto EU:lle (VEU) järjestökin. Olen ollut tähän saakka VEUn hallituksessa, mutta täksi vuodeksi jäin pois.

ELY-keskusten idea

Väliportaan hallintoa uudistettiin etenkin 1990-luvulla. Piirihallintoyksiköitä lakkautettiin ja jaettiin uuden maakuntajaon mukaisesti. Kokkola ja Ylivieska menettivät lopulta kaikki valtion väliportaanhallinnon yksiköt. Sivukonttoreita täällä on. Toimipaikat myös Merivartiolaitoksella ja Tullilla. Hallinnon rakentamisvaihetta oli kestänyt 1970-luvun alkupuolelle saakka, minkä jälkeen keskittämisuhka tuli päälle. Maakuntaliiton työ olikin kaudellani, ja on ollut sen jälkeenkin, torjuntataistelua. Lopetettavan hallintoyksikön väki saattoi kyllä olla tyytyväinen, kunhan sai edes vuoden lisäaikaa. Erityisesti muistan sotilaspiirin henkilökunnan kiitelleen.

Eräs ideani torjuntataistelussa maakunnan pienten toimipiirien puolesta oli perustaa valtiolle maakunnallinen yksikkö yhdistelemällä eri alojen organisaatioita saman katon alle. Pienikin maakunta saisi suuruuden etuja. Erityisesti vesi- ja ympäristöpiirin johtajan kanssa asiaa valmistelimme ja esityksiä ministeriöihin teimme. Lopulta tulos oli se, että tästä tuli valtakunnallinen malli, mutta tynkä-Keski-Pohjanmaa ei saanut omaa itsenäistä yksikköään. Valtakuntaan perustettiin aluksi vuonna 1997 TE-keskukset, mitkä kasvoivat sitten ELY-keskuksiksi, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiksi. Sekä Pohjanmaan että Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksilla on toimipisteet Kokkolassa.

Ongelma puolustustaistelussa oli, että Kalajokilaakso ei kuulunut uuteen Keski-Pohjanmaan maakunnan liittoon eikä sairaanhoitopiiriin. Kunnallishallinto Kokkolassa oli halunnut tynkämaakunnan, ja kuten etukäteen oli sanottu, valtio noudatti sitten kunnallishallinnon muodostamia rajoja. Maakunta jakautui näin myös lääniuudistuksessa vuonna 1997. Läänit lakkautettiin 2009.

EU, euro ja kaksi integraatiolamaa

Keskustapuolueesta erosin vuonna 2006 EU-politiikan vuoksi ja nyt olen tullut Paavo Väyrysen perässä takaisin. Perussuomalaisiin en voi liittyä, kun sen puheenjohtaja on kannattanut Nato-jäsenyyttä, vaikka EU:ta puheissaan monet kauniisti kritisoivatkin.

Vastustin siis näkyvästi EU- ja EMU- (euro) jäsenyyksiä. Ennen kansanäänestystä osallistuin moniin keskustelutilaisuuksiin, joissa säännön mukaan oli pari kolme jäsenyyden kannattajaa alustajina ja panelisteina ja minä edustin yksin vastustajia. Puheenjohtajakin saattoi olla hieman EU:n suuntaan kallellaan. Olin Vaihtoehto EU:lle (VEU) järjestön hallituksessa ja vedin järjestön osastoa Keski-Pohjanmaalla.

Integraatiohanke tuli kunnolla tietoisuuteeni vuoden 1988 paikkeilla. Pidin sen jälkeen yhteyttä Suomen Pankin tutkijoihin, ja sain ennakkotekstiä tutkimuksesta, jossa ennakoitiin EU-jäsenyyden vaikutuksia kansantalouteen. Nuo tutkijat eivät paljon liikoja lupailleet, vähän kuitenkin ja siinäkin oli tapahtuneeseen nähden väärä etumerkki. Saatoin kuitenkin nähdä, että taloudellisilla perusteilla jäsenyyteen ei kannattaisi rynnätä seikkailemaan, ja etenkin, kun Keski-Pohjanmaa todettiin alueeksi, mikä olisi herkkä negatiivisille vaikutuksille.

Keräsin Kokkolaan vapaamuotoisen opintopiirin, jotta saisimme selville, miten jäsenyyteen pitäisi suhtautua. Varsin pian kuitenkin mielipiteet jakaantuivat. Toiset, kuten ay-taustaiset, alkoivat kannattaa ja toiset vastustaa. Yhteiset tilaisuudet jäivät, mistä jälkeenpäin syytän kyllä itseäni. Vuonna 1992 juhlin syntymäpäiviäni Hotelli Grandissa pidetyllä seminaarilla, jossa puhui professori, presidenttiehdokas jne Jan-Magnus Jansson. Hän vastusti jäsenyyttä.

Vastustin jäsenyyttä tietoisena seurauksista, niistä välittämättä, Esko Ahon maakunnassa ja Esko Ahon hallituskaudella. Seuraajakseni vuonna 1994 uuden maakunnan liiton johtajaksi tulikin Esko Ahon erityisavustaja, joka oli toiminut myös joitakin kertoja Ahon vaalipäällikkönä. Vaan eipä minulla ollut vaihtoehtoa, vastustettava oli, sillä näin maan menettävän itsenäisyytensä, kansanvallan tulevan yliajelluksi, ja lisäksi palkanmaksajani Keski-Pohjanmaalla näyttivät joutuvan maksupuolelle. Koko maakin on sitten kärsinyt taloudellisesti, mutta Keski-Pohjanmaan maitomaakunta on ollut EU:n Venäjä-pakotteista ehkä eniten kärsimään joutunut alue, itse Venäjä mukaan luettuna.

Suomella olisi edelleen mahdollisuus sanoutua irti pakotesodasta noin puolen vuoden välein. Toivottavasti edusväkemme toimii irtisanomisen puolesta.

Toisin kuin vieläkin halutaan johtaa harhaan, jäsenyys ei vaikuta kaupankäyntiin muiden EU-maiden kanssa muuta kuin alkutuotannon osalta. Paitsi euron kautta negatiivisesti. Vahva euro on vähentänyt vientiämme myös EU-maihin.

Kaikki asiaan paneutuvat kai todellisuudessa tajuavat, miten euro on ollut Suomelle haitallinen. Ei tarvitse kuin katsoa Pohjoismaita, joista kaikki muut ovat säilyttäneet omat valuuttansa. Paavo Väyrynen veti kansalaisaloitteen eurosta, tarkemmin kansanäänestyksen järjestämisestä, mutta asiaa ei hyväksytty eduskunnan käsittelyyn.

Euro on siitä hauska valuutta, että se teki vahinkoa jo vuosia ennen kuin otettiin käyttöön. Ensin tehtiin EU-hankkeen vuoksi rahan hankinta ulkomailta vapaaksi, mikä aikaansai korkeasuhdanteen ja inflaation 80-luvun lopulla. Tulevan euron sisäänpääsyehtoihin kuului kuitenkin, että rahan arvoa ei saa devalvoida. Niinpä elettiin vahvan markan politiikkaa, mikä tarkoitti, että korkotaso piti nostaa pilviin, jotta raha pysyisi maassa, kun devalvaatiota kuitenkin pelättiin ja se olisi ollut tarpeen. Korkea korkotaso ja ylikorkea valuutan arvo pysähdyttivät sitten talouden, ja maa joutui lamaan. Siitä selvittiin lopulta vain kielletyillä devalvaatioilla.

Lamaa käytettiin tekosyynä julkisen sektorin ja kansalaisten kurittamiseen ikään kuin duunarit olisivat olleet syyllisiä. ”Säästöpolitiikalla” ja ”Liisan listoilla” pitkitettiin vain lamaa ja se sama virhe on nyt taasen koronan jälkeen edessä. Näin on luvattu. Kyseessä 90-luvulla oli kuitenkin integraatiolama, minkä nimisen kirjoituksen kirjoitin heti 1991-vuoden alussa. Keskipohjanmaa sen julkaisi, suuremmat lehdet eivät. Kirjoitus löytyy sivuilta toisinajattelija.fi, kunhan tarpeeksi syvältä penkoo. Poliitikot, ns. asiantuntijat ja media ovat peitelleet laman todellista syytä.

Toinen integraatiolama koettiin tällä vuosituhannella. Lama alkoi USA:n puolelta ja pankkimaailmasta, mutta hurjasti yliarvostettu euro sitä vahvisti ja pitkitti. Nyt taloustoimittajat kehtasivat kirjoittaa vakaasta valuutasta vielä siinä vaiheessa, kun euron arvo oli noussut luokkaa 60-80 prosenttia. Enimmillään euro kallistui dollariin nähden lähes kaksinkertaiseksi. Eivät suomalaiset duunarit sentään niin paljon muita parempia ole, joten ongelmahan siitä tuli. Ja toistan, että korkea valuutan arvo vaikeuttaa myös kotimarkkinatuotantoa sekä vientiä muihin euromaihin. –Pohtikaapas sitä!

Elvytyspaketti

EU:n ns. elvytyspaketti on nostattanut keskustelua ja manipulointitarvetta mediassa. Tunnetut kansalaiset ja ns. asiantuntijat kävivät todistamassa televisiossa. Eduskunnassa päätettiin 18.5.2021 mennä mukaan pakettiin seitsemän äänen määräenemmistöllä. Jos korona olisi sattunut kaatamaan kyllä puolen edustajia, niin heitä olisi tarvittu esimerkiksi Keskustasta Katri Kulmunin lisäksi vielä 21 muuta. Kulmuni oli siis sairaana.

Paketissa Suomen maksuosuudeksi on osoitettu noin neljän ja puolen miljardin nettotuki (toisen tiedon mukaan 3,9 mrd) lähinnä Välimeren alueen maille, mutta käytännössä samalla myös Ranskan ja Saksan pankeille. Noin 2,1 miljardia 6,6 miljardin maksustamme tulee takaisin Suomen suuntaan. Siinä rikotaan sekä EU:n että Suomen lakeja. Samalla luodaan käytäntöä tukea heikompia maita myös tulevaisuudessa, ja tuota tukea tullaan tarvitsemaan – on tarvittu jo aiemminkin – sillä euro ei muuten toimi näin erilaisten maiden välillä. Muistanette Kreikan tapauksen, mutta lisäksi EU:n budjetista jaetaan vuosittain ihan kohtalaisia summia aluepoliittisin perustein. Puhutaan koheesiosta eli yhteensitomisesta.

Suomen osallistumista paketin maksuun perustellaan sillä, että näin pidetään vientikohteemme ostokykyisinä. Perustelu ontuu kyllä pahasti siksi, että tärkeät vientimme kohdemaat Saksa ja Ruotsi ovat itse tuen suuria nettomaksajia, eli tuki köyhdyttää vientimaitamme. Välimeren maihin vientimme on vähäistä.

Keski-Pohjanmaakin saa EU:n kautta kierrätettyä aluepoliittista rahaa. Raha pitää tietenkin ottaa vastaan, ja kannattaa kuulua pohjoiseen tukialueeseen, toisin, mitä Kokkolan kaupungin poliitikot halusivat uuden maakunnan liiton johtajan mielipidettä vastaan. Osa kaupungin linjauksesta saikin nähdäkseni voimansa kiukuttelusta Keski-Pohjanmaan liiton johtajavalintoja kohtaan. Osastopäällikkövalinnat mukaan lukien.

Voi kysyä aiheellisesti, että eikö näiden tuettavien maiden kuitenkin pitäisi ensin korottaa veroasteensa meidän tasolle, ennen kuin ryhdymme heitä eli kilpailijoitamme avustamaan?

Voi kysyä myös sitä, miksi EU ei anna jäsenmaittensa itse päättää, mihin saamansa tukirahat käyttävät? Suomeakaan ei kohdella itsenäisenä maana, mitä se ei todellakaan enää monenkaan kriteerin mukaan ole. Kritiikin mukaan rahat menevät nyt vähemmän tärkeisiin kohteisiin. Ohjailu on siinä määrin yksityiskohtaista ja typerää, että lainaosuutta maamme ei aiokaan ottaa vastaan. Puhdas tukiraha sentään kelpaa.

Suomen maksuerän hirmuisuutta pehmentää, että ei sitä sentään tarvitse maksaa yhden vuoden budjetista, vaan maksut erääntyvät hyvinkin pitkälle ajanjaksolle. Kyseessähän on EU:n avustuspakettia varten ottama laina, jota jäsenmaat sitten lyhentelevät. Mikäli maksuaika on 30 vuotta, niin Suomen pitää lyhentää joka vuosi 220 miljoonan verran, mikäli maksuaika on 37 vuotta, mikä lienee lopullinen totuus maksuajasta, niin lyhennyserää vuotta kohden tulee 178 miljoonaa. Takaisin saatava tuki tulee nyt parin vuoden sisällä, mutta jos se jaettaisiin lainan lyhennysvuosille, niin 30 vuoden takaisinmaksun tapauksessa vuosittaista nettomaksua tukipaketista jäisi 150 miljoonan verran, mikäli saatava tuki on 2,1 mrd, ja 37 vuoden tapauksessa nettomaksua vuotta kohden jäisi 122 miljoonaa.

Ihan varma en ole, olenko pysynyt lukemissa täysin mukana, kun niitä on ilmoiteltu monenlaisia. Isoista asioista on joka tapauksessa kysymys ja maksujemme loppusumma on suuri. Sitä rahaa olisi voitu käyttää vaikka kuntien valtionapuun tai sorateiden kunnostukseen tai rahalla olisi voitu rakentaa silta Merenkurkun yli.

On myös selvää, että lainan takaisinmaksun vuosina tulee useaankin kertaan uutta ”kertaluontoista” tarvetta avustaa huonommin asiansa hoitavia maita. Tämä hoidettaneen kuitenkin jatkossa siten, että näitä maita avustetaan nykyistä reilummin vuosittain EU:n budjetista. Muuten euro ei pysy pystyssä.

Nyt kyseessä olevaa tukipakettia maksetaan EU:lle takaisin vuosittaisen budjettimaksun lisänä. Siten vuosittainen nettomaksumme EU:lle nousee miljardiluokkaan.

Kun elvytysavustuksen maksamisesta eli lainan lyhentämisestä päätetään vähintään kolmeksikymmeneksi vuodeksi eteenpäin, niin asia aiheuttanee neuvotteluja myös siinä vaiheessa, kun Suomi eroaa EU:sta. Ja Suomen eduskunta päättää nyt lastenlastemmekin menoeristä. Mahtaisivatko antaa luvan?

Hirmuisuutta lisää, että osa paketin varoista aiotaan kerätä uudella EU-verolla yrityksiltä! Sekin olisi ilmeisesti laitonta ja ainakin liittymisaikaisten puheitten vastaista. Kyseessä on iso askel ja uusi naula maamme itsenäisyyden arkkuun. Mielestäni EU on jo liittovaltio, sillä niitähän on monentasoisia, mutta nyt sitä syvennetään reilusti.

On tässä myös muisteltu, miten isämme ja äitimme ja aikaisemmatkin sukupolvet ovat maan itsenäisyyttä puolustaneet ja moni henkensäkin uhrannut. Kova oli innostus ja työ kansakunnan synnyttämiseksi. Markka saatiin jo Venäjän vallan aikana 1860. Ruplasta se itsenäistyi 1865. Nyt oma päätösvalta asioihimme ei paina poliitikkojemme käsissä mitään. Jotenkin sitä voisi puolustella, jos saisimme edes taloudellista hyötyä, mutta kun sekin on miinusmerkkistä. EU-jäsenyydestä on ollut taloudellista haittaa. Teollisuuden ja palvelujen vientiin jäsenyys ei vaikuta. Meillä on ETA-sopimus. Euro vaikuttaa, negatiivisesti.

Nato ja isäntämaasopimus

Merkittävin valtakunnanpoliittinen tekoni on varmaankin ollut, kun ehdotin Itsenäisyyspuolueessa, että käännetään Naton kanssa tehty isäntämaasopimus porukalla suomeksi ja laaditaan kirja.

Valtiovalta oli ilmoittanut sopimuksen allekirjoittamisen 4.9.2014 jälkeen, että sopimusta ei käännetä lainkaan ministeriöitten toimesta, vaikka toista oli aiemmin lupailtu. Niinpä sitten minua paremmin englantia osaava henkilö teki raakakäännöksen, jota minä parantelin tai huonontelin ja muokkasin kieliasua. Toimitin myös kirjan ”Näin Suomea viedään”. Kirjassa sopimus on myös alkuperäisenä englanniksi sekä Ruotsin vastaava sopimus sikäläisen kansalaisjärjestön kääntämänä ruotsiksi. Kirjoitin osan kirjan sisällöstä. Tunnetuin kirjoittaja on kuitenkin professori ja entinen ulkoministerimme Keijo Korhonen. Kirjassa on myös EU:n kansainvälisistä sopimushankkeista, joita D Trumpin kausi USA:n presidenttinä viivytti. Kirjaa on vielä joitakin kappaleita jäljellä.

Oli tietenkin heti alun perin ennen allekirjoitustakin erikoista ja epäilyksiä herättävää, että sopimuksesta ei ollut suomen- eikä ruotsinkielistä versiota. Moni on pitänyt sitä lainvastaisena. Joka tapauksessa menettely rikkoi Naton aikaisempia käytäntöjä. Naton sopimukset pitää tehdä myös kohdemaan kielillä. Perustelen kyllä kirjassa, miten itse sopimuksen sisältö rikkoo monesta syystä Suomen perustuslakia. Laillisuuden valvoja oli toista mieltä.

Kun maahamme on hyväksytty uuttakin asevoimia koskevaa lainsäädäntöä, niin tiedustelin viime vuonna puolustusministeriöltä, onko isäntämaasopimus kuitenkin sellaisenaan voimassa. Pitkään harkitun vastauksen sisältö oli, että kyllä on.

Isäntämaasopimus on karmea asiakirja. Allekirjoittajina on kolme osapuolta: kaksi Naton organisaation haaraa ja Suomen hallitus. Nato voi halutessaan tulkita sopimusta silläkin tavalla, että tulee maahamme pelkästään omalla ilmoituksellaan, kun hyökkää kauttamme johonkin maahan, ja Suomen on annettava hyökkääjälle kaikkea mahdollista tukea. Toisin sanoen Suomi saadaan helposti sotaan mukaan.

Sopimus on juuri päinvastainen, mitä johtavat poliitikkomme esittivät. Suomen pitää antaa tukea Natolle. Naton mahdollisesta tuesta mihinkään asiaan sopimuksessa ei ole sanaakaan. Kyseessä on yksipuolinen antautumissopimus, kuten Keijo Korhonen toteaa.

Ilman eduskunnan käsittelyä tehty sopimus on suora osoitus, miten ulkopuoliset päättävät asioistamme. Suomi on siirtomaa, jossa kansanvalta ei toimi. Median valta kylläkin.

Kunnanjohtajanakin

Kaudestani Siikajoella pienen kunnan kunnanjohtajana ei hirveästi ole saavutuksia jälkipolville kehuttaviksi, ei kyllä hävettävääkään, mutta muutoin meno tuossa yksipuoluejärjestelmässä oli sellaista, ja erottaakin yritettiin, että ehkä kirjoitan siitä joskus erikseen komedian, jos elämä aikaa suo. Se on siis vähän pitempi juttu. Sain kyllä myydyksi muutaman kunnan käsiin joutuneen asuinkiinteistön ja suhteet palopäällikköön saatiin asiallisiksi. Sekin oli merkittävä asia pienen kunnan pienessä piirissä. Tonttimaatakin meni mukavasti kaupaksi – Siikajoella on hyvä sijainti ja hienoja rantamaisemia – mutta yllättäen kunnanhallitus sitten lopuksi kielsi yhden valmiin tonttikaupan allekirjoittamisen. Kerran kunnanhallituksen puheenjohtaja myös soitti minulle heti sen jälkeen, kun olin sopinut erään yritysjohtajan kuntavierailusta (minulla oli NMT 450 kännykkä). Mahdollisesta uudesta yrityksestä kuntaan oli kysymys, mutta hallituksen puheenjohtaja käski perua vierailun. Ylimmät päättäjät olivat ilmeisesti jo silloin päättäneet kunnan lopettamisesta. Tuohon sopi sekin, että virallisiksi kunnan asukkaiksi ja veronmaksajiksi ei hyväksytty talviasuttavissa loma-asunnoissa tosiasiallisesti asuvia.

Ammattikorkeakoulu

Itseä kehuessani mainitsen herkästi sanan ammattikorkeakoulu. Hyvällä omallatunnolla voin sanoa tuoneeni sen Suomeen.

Tutustuin Kansainvälisen maantieteilijäunionin porukoissa Norjan systeemiin ja aloin markkinoida sitä Suomessa jo vuoden 1984 alussa Kainuussa ja erityisesti sitten, kun tulin Keski-Pohjanmaalle, jossa oli ollut samantapainen idea esillä jo 60-luvulla. Olin eräänlainen matkasaarnaaja, ja monissa maakunnissa idea ymmärrettiin. Myös kehitysalueiden liittojen yhteistyöryhmä KAMANA ryhtyi jonkin ajan kuluttua kannattamaan ajatusta. Opetusministeriössä oli kuitenkin alkuunsa yli kahden vuoden ajan pysyvää vastustusta, mutta käynti kansliapäällikön luona 1988 keväällä oli ratkaiseva. Jaakko Numminen ymmärsi, vaikka osastopäällikkö tapaamisessammekin vastusti. Jaakko sanoi: ”Pojat, tämä on niin tärkeä asia, että se ei jääkään tähän”. Mukanani oli maakuntasihteeri Kauppi Virkkala.

Itse Keski-Pohjanmaa oli kylläkin sitten pudota kehityksen kelkasta, sillä Kokkolan kaupunginjohtaja suhtautui nihkeästi monialaiseen ja koko maakunnan kattavaan oppilaitokseen, ”maakuntakorkeakouluun”. Minut haluttiin pitää näkymättömänä epäpersoonana, ja jotta asia menisi eteenpäin, kirjoitin lehteenkin opintomatkasta Norjaan ja Ruotsiin 1987 ison jutun toisen henkilön nimellä, sovitusti. Vetämääni matkaan osallistui väkeä kahdeksasta maakunnasta. Sana levisi. Keski-Pohjanmaalla maakunnan eliitille tarvittiin kuitenkin lopulta kaksipäiväinen maakunnan kehittämisseminaari Toholammin Hirvikoskella juuri ennen juhannusta 1989. Sen jälkeen olinkin muutamia kuukausia pelkästään maakuntakorkeakoulun suunnitteluhommissa.

Maakuntaliiton vetäessä suunnittelua mukana olivat myös Ylivieska, Haapajärvi, Oulainen ja Pietarsaari. Suunnitelma valmistui ja valtion budjettiin varattiin 0,5 miljoonaa markkaa opettajien kouluttautumiseen. Kun suunnittelun vetovastuu siirrettiin valtakunnallisella päätöksellä suurimmille kaupungeille, niin apurahapotti opettajille vedettiin pois budjetista. Kokkola lähestyi sitten lääninrajan pohjoispuolella olevia tyyliin, että ettehän ole kiinnostuneita? No eivät olleet, mutta Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulua ei saatu vakinaistetuksi kuin vasta joittenkin vuosien kuluttua 1997, jolloin toimialueeksi piti ottaa laajan maakunnan alue, siis likipitäen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Oulaisten kauppaoppilaitosta ei tiettävästi kysytty mukaan.

Vakinaistettaessa ”Centrian” rehtoriksi oli tarjolla Ylivieskan yksiköstä tekniikan tohtori, joka oli toiminut aiemmin Tampereen ammattikorkeakoulun rehtorina, mutta hän ei kelvannut kokkolalaisille edes apulaisrehtoriksi.

Vuosien kuluessa ammattikorkeakouluopetus Kalajokilaaksossa on kokenut kovia. Raudaskylän sosiaalipuolen amk-opetus siirrettiin ensin Ylivieskan keskustaan kuten myös kaupallinen amk-koulutus eli tradenomikoulutus Haapajärveltä. Ylivieskassa oli toiminut alun alkaen insinöörejä valmistava tekninen opisto, ja siitäkin tuli osa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulua. Sitten kuitenkin 2018 syksystä alkaen Ylivieskasta lakkautettiin kaikkien aineiden päiväopetus ja siirrettiin Kokkolaan. Jäljelle jäi vain monimuoto-opetusta tekniikkaan ja sosiaalipuolelle, kaupalliselle alalle ei sitäkään. Monimuoto-opetus tarkoittaa tunteja viikonloppuisin ja iltaisin. Arkipäivisin luokkahuoneet ovat tyhjillään. Vähään aikaan ammattikorkeakoululaisia ei juuri ole ollut Ylivieskassa kaupunkikuvaa piristämässä. Nyt kuitenkin päiväopetusta on luvassa tekniikan puolelle. Ammattikorkeakoulun johtaja/rehtoria on uudesta suunnitelmasta kiitelty.

Päätökset opetuksesta tehdään Helsingissä, mutta Kalajokilaaksossa epäillään, että Kokkolalla, ja vihjaillaan tiettyyn sukuun, oli ollut opetuksen ohjailussa sormensa pelissä. Niinpä kokkolalaisten kannattaa muistaa, että mitä plussaa tuleekin Ylivieskaan, niin Kokkola saa siitä itse investoimatta mitään provikat päältä. Ja myös toisinpäin, Kokkolan yritykset ja palvelut hyödyttävät Ylivieskaa. Berliininmuuri Kalajokilaakson rajalla haittaisi molempia, mutta enemmän Kokkolaa.

Kokkolassa toimii aktiivisesti yliopistokeskus Chydenius, jossa voi opiskella maisteriksi usealla alalla. Kun Tampereella tiedekorkeakoulun ja ammattikorkeakoulun hallinnot on yhdistetty, niin se on herättänyt ajattelemaan, että olisiko Kokkolassa ollut saman suuntaisia suunnitelmia yliopistokeskuksen vahvistamiseksi? Maakuntahan on pieni ja yliopistokeskuskin periaatteessa uhanalainen. Osaksi kaupungin tuen varassa.

Yhteistyötä ja mm. vierailevia opettajia minäkin koulumuotojen välille suunnittelin, mutta tiivistä yhdistämistä en kannata. Käytännönläheiset ammattikorkeakoulut ja tiedekorkeakoulut on syytä pitää erillään. Ammattikorkeakouluista voidaan kyllä jatkaa opintoja tiedekorkeakouluissa. Siten vahva ammattikorkeakoulu Kokkolassa vahvistaa automaattisesti yliopistokeskusta.

Kieltämättä näyttää varsin rumalta, jos katsoo siltä kannalta, että Kalajokilaakson useaan paikkaan perustama opetus on nyt kaapattu Kokkolaan kenties sen yliopistokeskusta vahvistamaan. Aiheuttihan päiväopetuksen lakkauttaminen myös notkahduksen Ylivieskan väestökehitykseen. Kuntien välinen muutto hyppäsi vuonna 2018 noin sata henkeä miinukselle, ja miinuksella kävi myös väestön kokonaiskehitys.

Ammattikorkeakoulujen tulee olla joustavia ja nopeita reagoimaan paikallisiin tarpeisiin, ja läheisyys opiskelijoiden kotiseutuun on etu. Sen vuoksi toimiminen usealla paikkakunnalla on luonnollista ja hyödyllistä. Tämä tuli selväksi jo opintomatkallamme naapurimaihin. Yhdellä korkeakoululla saattoi hyvinkin olla puolisenkymmentä toimipistettä.

Kun syksyllä 1987 vedin kahdeksan maakunnan edustajalle tuon opintomatkan Norjan maakuntakorkeakouluihin ja Ruotsin ”uusiin korkeakouluihin”, jouduin itse maksamaan osan matkakuluistani. Ei siis puhettakaan ulkomaanpäivärahoista. Nyt kuitenkin olen saanut maksun opintomatkasta sitä kautta, että yksi lapsistani opettaa suomea ruotsinkielisessä ammattikorkeakoulu Noviassa, ja poikani ja miniäni ovat valmistuneet Turun ammattikorkeakoulusta.

Ammattikorkeakoulu Centriassa toimivat myös yrityselämää palvelevat tutkimus- ja kehittämisyksiköt sekä Kokkolassa että Ylivieskassa. Kokkolan yksikön tausta on vuonna 2017 lopetetussa Keski-Pohjanmaan kehittämiskeskuksessa, KETEKissä. Sen perustamiseen 30 vuotta aiemmin allekirjoittaneellakin oli roolia.

Olin huomannut, että valtion budjetissa oli määrärahoja tällaiseen toimintaan ja Ylivieskan tekun (teknillisen oppilaitoksen) yhteyteen sellainen oli jo perustettu tai perusteilla. Niinpä aloin puhua rotaryveli Seppo Pynnälle, että sellainen pitäisi perustaa Kokkolaankin. Pynnä oli Kokkolan tekun rehtori. Pynnän kautta sana oli levinnyt kaupunginjohtaja Lankilalle, joka kutsui väkeä neuvotteluun. Sain kutsun. Ilmeisesti siinä vaiheessa Kokkosaaren kaupunki ei vielä ollut noussut väliimme, sillä muistan Lankilan maininneen kokouksessa maakuntaliiton suunnalta tulleeseen aloitteeseen. Jatkotyöryhmään minua ei valittu eikä ollut tarvetta. KETEK aloitti käytännössä elokuussa 1987.

KETEK oli loppuvaiheessa osakeyhtiö, jonka piti saada toiminnastaan tuloja. Talous meni kuitenkin kuralle ja yksi syy oli ylikomea uusi toimitalo, josta piti maksaa korkeaa vuokraa kaupungin kiinteistöyhtiö Innogatelle. Toisaalta kaupungin teollisuuden rakennetta dominoi suurteollisuus, joka pärjää omillaan. Kehittämispalvelujen kysyntä ei siten ollut mitenkään huimaavan vilkasta. Kokkolalla oli myös erillinen kehitysyhtiö, mikä laajeni 2002 Kokkolanseudun kehityshtiö KOSEKiksi. Se tarjoaa tukeaan yrityksille ilmaiseksi.

KETEK sai vetääkseen kemian osaamiskeskuksen 2004, mutta tuo ohjelma loppui aikanaan, joten sekin tukijalka meni. Kokkolassa ei myöskään lähdetty Oulun Technopoliksen linjalle, joka itse omistaa kiinteistöjä, joihin houkuttelee yrityksiä, ja saa kiinteistöistä hyvin tuloja. Kun teknologiakeskus lopetettiin, sen henkilökunta ja toiminnot siirtyivät siis pääosin ammattikorkeakoululle Kokkolaan.

Poroaitaa, koeasema, vesitorneja, asbestia

Fyysisesti näkyvin saavutukseni lienee kuitenkin 80-90 km pitkä poroaita Kainuussa kesyporojen ja villiporojen (metsäpeurojen) väliin, jotta rodut eivät sekoittuisi eivätkä villit villitsisi kesyjä. Olin hankkeessa aloitteentekijä ja kirjelmien laatija 1980-luvun alkupuolella. Allekirjoittajana oli ainakin seutukaavaliitto, mutta todennäköisesti myös Kainuun maakuntaliitto. Tällä hetkellä tutkitaan aidan rakentamista lännempänä poronhoitoalueen etelärajalle.

Olen opiskellut yliopistossa eläintiedettä(kin), joten metsäpeurojen ilmestyessä Suomen puolelle minulla oli Kainuussa valmius ymmärtää, että villiporoista on kysymys. Siis samasta eläinlajista, vaikka moni halusi muuta uskoa. Minäkin halusin pitää porojen rodut erillään.

Sulan voin ottaa myös kalastusteknisen koeaseman perustamisesta Kainuuseen. Ehkä olisi pitänyt alkaa sen johtajaksi, kun pyydeltiin.

Sulkaa en saanut, vaikka Kokkolassa esitin kaupunginhallitukselle kokonaan uudesta vesitornista luopumista. Turha torni on kyllä komea maamerkki kuten Kälviänkin vastaava torni, jonka tarpeettomuudesta myös viestittelin. Miljoonia paloi.

Perehdyin vesitornikysymykseen aikoinaan Kainuussa, kun havaitsin siellä käytettävän epäilyttävän näköisiä putkia. Ne olivatkin asbestisementtiä, himaniittia. Entinen työkaverini vastasi kaupungin vedestä ja hänen kanssaan sitten selvittelimme. Putket rapautuivat käytössä ja vedestä tuli hyvin emäksistä. Syntyi aikamoinen kohu. Toimittajavaimon lehtijuttu tietoa levitti.

Kilometreittäin putkia jätettiin lopulta käyttämättä maahan, pari vesitornia jätettiin rakentamatta ja valtakuntaan perustettiin arvovaltainen työryhmä pesemään putkenvalmistaja puhtaaksi vahingonkorvausvaatimuksista, vaikka perusteita vaatimuksiin olisi kyllä ollut. Putkien valmistus kuitenkin lopetettiin. Jotain olen siis saanut aikaiseksi, en toki yksin.

Kokkolassakin on muutamalla alueella tiettävästi edelleen asbestisementtiputkia. Ne ovat kuitenkin jo vanhoja. Niiden sisäpinnalla on normaali bakteerikasvusto eivätkä putket enää rapaudu kuin korkeintaan joissain äkillisissä painevaihteluissa, joiden synnyttämistä kannattaa toki varoa. Ja putkien työstämisessä pitää suojautua, mitä ei alun perin tehty.

Kylissä ja Isolla Kylällä

Kainuussa seutukaavaliitossa ja vähän maakuntaliitossakin ollessani olin 1970-luvulla maan ensimmäisiä propagoimassa ns. kylätoiminnan ja kylätoimikuntien puolesta. Vedimme sihteereinä kyläsuunnitelman tai vastaavan jokaiseen kymmeneen kuntaan, jolloin myös kylätoimikunta tuli perustetuksi, jos sellaista ei ennestään ollut. Kyliin perustettiin myös useampi yritys ainakin matkailun ja turkistarhauksen aloille, muutama hillasuo suojeltiin ja tiestöä kehitettiin, useita pitkiä luomuviljelykursseja ja yksi turkistarhauskurssi järjestettiin, ja kaikenlaisia kylätapahtumia, tietenkin.

Maatilamatkailuun löysin edullisen rahoituskanavan. Kunhan majoitusyksiköitä oli uskottavasti vähintään kolme mutta ei enempää kuin 11, niin silloin oli mahdollisuus saada investointiavustusta sekä edullista maatilalainaa.

Keski-Pohjanmaalla ollessani toimin Kyläasiainneuvottelukunnan työvaliokunnassa ja esitin maakunnallisten vuoden kylien nimeämistä. Ensimmäinen sellainen Suomessa oli sitten Keski-Pohjanmaalla. Toimintani Kyläasiainneuvottelukunnassa jäi aika lyhyeksi, sillä K-P:n Maakuntaliiton varapuheenjohtaja oli valintakokouksessa todennut, ettei Mauria tarvitse enää jatkossa valita. Hänellä on muutakin tekemistä.

Yrittelinhän minä käynnistellä K-P:n liiton viimeisinä puuhinani Keski-Pohjanmaalle kyläprojektia, mikä oli valtakunnan ensimmäisiä EU-hankkeita. Siinä oli vastassa ääretön byrokratia ja kaikinpuolinen nihkeys ja epävarmuus. Minun haluttiin hakeutuvan muualle, ja niinpä sitten teinkin. Sitä kaikki tiesivät odottaa.

Maisterina ja insinöörinä

Tähän jatkoksi sopinee mainita, että suunnittelin ja vedin parina kesänä viikon mittaiset paljon työtä vaatineet kesäyliopiston internaattikurssit ”Suomussalmen ekokunnassa”. Toisella kerralla teemana oli pehmeä teknologia metsätaloudessa ja toisena vuonna yhdyskuntasuunnittelu.

Esimerkkinä kehitysalueiden maakuntien KAMANA-yhteistyöstä suunnittelin Suomussalmelle myöhemmin Kokkolasta käsin parin päivän seminaarin otsikolla ”Ei ainoastaan leivästä”.

Kainuussa olin ”maisteripuolella” seutukaavaliiton tutkija tai osastopäällikön sijainen 11 vuoden ajan. Sinä aikana tosin oli useita virkavapauksia. Syyslukukauden 1976 olin Helsingin yliopistossa kehitysmaamaantieteen assistenttina, Oulun yliopistossa vuoden 1982 tutkijana ja Kanadassa vuoden stipendiaattina. Kanadassa muun muassa kuunnellen esitelmiä Halifaxin Afrikka-instituutissa.

Olin opiskeluaikana kiinnostunut kehitysalueiden ja kehitysmaiden kysymyksistä, mikä johti myös siihen, että olin muistaakseni vuonna 1969 niiden noin 15 ihmisen joukossa, jotka päättivät, että perustetaan Helsingin yliopistoon kehitysmaainstituutti Interkont.

Ennen Kainuuta olin tutkijana Helsingin yliopistossa ja töissä myös yhdyskuntasuunnittelualan konsulttitoimistossa sekä televisiossa kameramiehenä. Kameramiehen hommat olikin kursseineen viisi vuotta kestänyt työ ja ensimmäinen varsinainen ammattini. Yliopiston maantieteen laitoksella dokumentoin sekä asutustoimintaa että sen vastakohtaa, pellonvaraustoimintaa eli paketointia.

Apropo kuvaus ja valokuvaus! Lukioaikana sain ensimmäisen palkinnon valokuvasta nuorille järjestetyssä Pohjois-Suomen kulttuurikilpailussa. Pohjalaisten opiskelijoitten Ostrobotnialle perustin aikoinaan filmipiirin ja vedin väliin valokuvauskerhoakin. Kaverin kanssa tehty ääniohjelma sai kolmannen palkinnon valtakunnallisessa kilpailussa. Siis silloin, kun oltiin aika nuoria.

Tulin suorittaneeksi sivulaudaturin Teknillisellä korkeakoululla yhdyskuntasuunnittelusta. Se pätevöitti minut käymään insinööristä, kun valittiin Vaasan läänin seutukaavaliittoon kaavaosaston osastopäällikköä. Siirryin siis Kainuusta vähäksi aikaa Vaasaan ennen kuin tulin johtajaksi maakuntaliittoon Kokkolassa.

Epäpersoona

Kun vanhat maakuntaliitot lopetettiin, niin uudet perustettiin siltä pohjalta, että mukaan tulivat seutusuunnittelusta sekä tutkimus että kaavoitus ja valtiolta aluepoliittista päätösvaltaa. Maakuntaliittojen edunvalvontatyö oli myös mukana. Maakuntaliittojen lisäksi minulla oli osastopäällikkötason kokemusta molemmilta seutusuunnittelun lohkoilta, maisteri- ja insinööripuolilta. Uusi liitto perustettiin ja saatettiin käyntiin Keski-Pohjanmaalla allekirjoittaneen vetämänä vuonna 1994, vuonna, jolloin päätettiin EU-jäsenyydestä, mitä näyttävästi vastustin, ja jolloin Esko Aho toimi Suomen pääministerinä.

Minullahan oli tietenkin pisin ja monipuolisin kokemus uuden liiton johtajaksi ja korkein koulutus, mutta en kelvannut edes osastopäälliköksi. Samoin kävi muutamalle luottamushenkilöllekin, siis esimiehilleni, joiden tiesin vuosia uusista toimista haaveilleen. Kaikille olin ensiksi syrjäytettävä, ja asemani johti jo vuosia etukäteen aika epämiellyttäviinkin tilanteisiin. Enpä kehtaa niistä enempää tässä, mutta väitöskirja jäi tekemättä. Myönnetyksi ilmoitettu iso apuraha työministeriöstä peruttiin. Ministeriössä oli sosiaalidemokraatti kansliapäällikkönä.

Johtajaksi valittiin odotusteni mukaisesti pääministerin erityisavustaja, joka mielestäni oli sitten maakunnan tärkeimmissä asioissa täysin oikeilla linjoilla. Kokkolan kaupunki olisi kuitenkin halunnut ehdottomasti suuntautua etelään huonomman aluepoliittisen tukivyöhykkeen suuntaan. Käsittääkseni taustalla oli myös Keski-Pohjanmaan liiton henkilövalintoihin liittyvää pettymystä ja halua kiusata Keskustaa. Uusi johtaja joutui syyttään sijaiskärsijäksi. Kaupungin rauhoittumiseen taisi vaikuttaa sitten sekin, että Kari Urpilainen palkattiin Keski-Pohjanmaan liiton konsultiksi maakuntaa markkinoimaan. Hän oli aikaisemmin jättänyt mielenosoituksellisesti liiton hallituksen puheenjohtajan tehtävän.

Koulutuksesta

Jos koulutus kiinnostaa, niin olen opiskellut vähän kaikkea. Ylioppilaaksi Raahesta matikkapuolelta. Sitten puoli vuotta monipuolista Yleisradion koulutusta kameramieheksi. Fil.kand.  Helsingistä ja lisensiaatti Oulusta. Pääaine maantiede, sivulaudatur yhdyskuntasuunnittelu TKK:lta, cl arvosanat sosiologiasta ja eläintieteestä, approbaturit tilastotieteestä ja kemiasta. Kasvitieteen opinnot jäivät lopullisesti ilman arvosanaa siihen, että en muistanut kasvien nimiä kasvintuntemustentissä. Minulla on äärettömän huono muisti. Alun perin minusta piti tulla eläintieteilijä ja harrastin poikasena hieman lintuja.

Kanadasta en mitään tutkintoa hakenut, mutta kaipa sieltäkin vuodessa stipendiaattina jotain yleissivistystä mukaan tarttui. Ja tein pääasiassa työllisyyskysymyksiin liittyvää tutkimustyötä otsikolla Tuotanto, tuottavuus, työttömyys.

Kaivoskuiluja ja kaloja AIV-saaviin

Pyhäjärvellä tutkitaan nykyisin tyhjenevien kaivoskäytävien käyttömahdollisuuksia. Selvittelin samaa asiaa aikaisemmin Otanmäen kaivoksella Vuolijoella, yksityishenkilönä puhtaasti uteliaisuudesta ja maailmanparantamisen ilosta. Pelson Hallakoeasema suoritti kosteus- ja lämpötilamittauksia, ja kohtalaisen kokoisella perunaerällä ehdittiin tehdä varastointikoe samalla, kun vaihdoin maakuntaa, ja moni mahdollisuus jäi selvittämättä. Niitä olin pohtinut mm. Pyhännän Einestuotteen toimitusjohtajan kanssa.

Hallakoeaseman johtaja tuli sitten uudestaan työasioissa lähelleni, kun hänestä tuli Ylivieskan (Keski-Pohjanmaan) maatalouspiirin johtaja.

Kainuussa ideoimani kalojen säilöminen AIV-liuokseen oli vain yhden kesän projekti pienen yrityksen kyljessä Paltamossa. Opinnäytetyö siitäkin saatiin nuorelle miehelle, jonka nimeä en tietenkään muista, sekä todistus, että kaloja voidaan säilöä tynnyriin ilman suolaa kohtalaisen pitkäksi aikaa, vaikka sähkö loppuisi tai sähkö kävisi kovin kalliiksi, mitä tuolloin pelättiin.

Kannotkin maasta

Yksityishenkilönä vedin myös Kantojen energiakäyttöprojektin Kainuussa. Rahoittajina KTM (kauppa- ja teollisuusministeriö), Kainuun Osuusmeijeri ja Sotkamon kunta. Motiivi alun perin oli avustaa pellonraivauksessa, sillä tilakoko oli maakunnassa todella pieni. Peltoa syntyikin, myös uusia keksintöjä ja patentteja. Myös eräs ullavalainen, siis nykyisin kokkolalainen, keksijä kietoutui asiaan sitä kautta, että Kajaani Oy sai kanssamme samaan aikaan apurahan samaan asiaan, ja tämä keksijä teki yhtiön projektin lopussa tai loputtua keksinnön kantojen paloittelulaitteesta. Siitäkin seurasi sitten vaikka jännitysromaaniksi kelpaava historia, mutta se on sitten jo toinen tarina. Metsäteollisuus on halunnut pitää kannot omana reservinään, ja jonkin verran kantojen hyödyntämistä on tutkittu ja kokeiltu. Eniten tiedän kannoista tehdyn sellua Gävlessä, jossa opintomatkalla 1987 vierailimme. UPM:n insinööriä Pietarsaaresta käytin tutustumassa Kainuun tekniikkaan ja kokeiluihin, ja UPM on jotain kantojen kanssa sitten puuhaillutkin.

Jotkut ovat kauhistuneet ajatusta, että kannotkin menisivät energiaksi tai muuhun hyötykäyttöön. Kyseessä on tunteen antama ensireaktio, mutta kai juuri imagosyistä kantoja ei suuremmin juuri nyt hyödyksi käytetä. Voin jatkaakin tässä asian tarkempaan selvittämiseen, sillä eihän nykyisin kukaan kuitenkaan muutenkaan ole näin pitkälle jaksanut lukea.

Ensinnäkin puun arvokkaimmat hivenaineet ovat kuoressa, lehdissä ja neulasissa. Neulaset putoavat maahan luokkaa joka viides vuosi, lehdet Suomessa joka vuosi. Neulaset ovat siis tippuneet luokkaa 15 kertaa, kun puu kaadetaan. Se on iso kasa hiventavaraa. Sitten toisekseen, kantojen mukana ei oteta maasta pienjuuristoa eli sitä osaa juurista, joissa kuorta on suhteellisesti eniten. Maasta nostetaan vain rungon tyvi ja paksuimmat juuren osat. Se on lähinnä selluloosaa ja ligniiniä. Runkopuun ja oksien mukana poistuu enemmän kuorta. Gävlessä kannoista saatiin kuitenkin myös ruokamultaa sekä polttojaetta.

Kolmanneksi, kanto palaa joka tapauksessa maassa, myös sen kuori. Palaa siis hitaasti lahoamalla, ja ilmaan poistuu hiilidioksidia.

Ilmastoteorian kannalta on siis ehdottomasti mielekästä polttaa kannot ihmisen kattiloissa tai tehdä niistä vaikka sellua. Gävlessä ”kantotehdas” toimi niin pitkään, kuin kantoja lähi alueella riitti.

Kantoprojekti johti siis käytännön kokeiluihin, keksintöihin ja myös diplomityöhön sekä uuteen yritystoimintaan ja pellonraivaukseen, mitä osuusmeijeri organisoi jonkin aikaa. Sitten pellonraivaus tuli valtakunnallisilla päätöksillä vähemmän kannattavaksi. Nyt juuri on raiviopeltojen tukimahdollisuus esillä.

Latvavesiprojekti

Yksityishenkilönä vetämäni Latvavesiprojekti oli monivuotinen hanke, jonka perusidea on saamassa nyt uutta mielenkiintoa, kun on ryhdytty tutkimaan turpeen kaasuja ja päästöjä.

Metsäntutkimuslaitoksen kenttämestari Eero Pelkonen oli havainnut, että alkukesästä veden pinnan tason nostaminen ei haitannut puuston kasvua. Maaperä ojitusalueella saisi siis noudatella luonnonvaraista tilannetta, kunhan juuret myöhemmin saisivat kunnolla ilmaa. Vettä voitaisiin varastoida suo-ojiin ja turpeeseen ja laskea ojissa olevien turvepatojen alla olevien putkien päät alas vasta juhannuksen tienoilla. Siitä oletimme seuraavan, että näin ehkäistäisiin tulvia, purojen tulvaeroosio ja maa-aineksen kulkeutuminen puroihin vähenisi tai käytännössä estyisi, ja veden laatu paranisi muutenkin. Soiden marjasatokin saattaisi säilyä. Ehkä tietyt eläimetkin hyötyisivät.

Olin projektin vetäjä ja koealueita oli yhteensä noin 350 ha metsähallituksen maalla Utajärven Juorkunassa. Lisäksi Metsäntutkimuslaitos oli vahvasti mukana sekä Oulun yliopisto. Muutoin päärahoitus tuli Akatemian MAB rahastosta. Tuloksena kolmen-neljän vuoden työstä ennätettiin laskea, että tulvansuojelu on tällä tavoin monta kertaa halvempaa kuin isoja altaita rakentamalla. Ehkä se oli väärä tieto, sillä sitten rahahanat ehtyivät. Insinöörit halusivat tuohon aikaan rakentaa suuria altaita. Maassa lopetettiin kyllä samoihin aikoihin monta muutakin vesiin liittyvää projektia. Mikähän lie ollut syynä?

Nyt on vihdoin uskallettu tutkimuksissa ymmärtää, että kuivatettu metsä tai kuiva pelto palavat itsekseen tuottaen hiilidioksidia. Hiekkakankailla ei ole paksua turvetta sen vuoksi, että ilmaa saava turve ja karikekerros palavat tehokkaasti. Suomen metsien ojitusalueet ovat siis kovia hiilidioksidin tuottajia, jos rehellisiä ollaan. Ilmaa saava turvekerros palaa hitaasti, jos kuivana pysyy.

Latvavesiprojektin tekniikalla turve pidetään alkukesän kosteana, jolloin se saa huonommin happea eikä hiili pala. Tosin täysin hapettomassa tilassa syntyy sitten metaania. Olen vihjaissut joillekin tutkijoille Latvavesiprojektin menetelmästä, mutta en ole saanut yhteydenottoja. Kuitenkin tänä keväänä tutkijat ovat tiedottaneet, että päästöjen kannalta pohjaveden taso saisi olla korkeammalla.

Tästä on helppo lipsahtaa kysymykseen turpeen vaarallisuudesta.

Kuinka vaarallista se turve on?

Myönnän, että en ole nähnyt niitä tutkimuksia enkä laskelmia, joilla turve on todistettu kovinkin haitalliseksi polttoaineeksi. Muutaman toisenkäden kirjoituksen perusteella vaarallisuus tulisikin lähinnä turpeen kuljetuksista. Irtoturvehan on kevyttä tavaraa, jonka kuljettaminen maksaa ja kuluttaa polttoainetta. Se kuitenkin on varmaa, että maastossa hitaasti palaessaan turve sinänsä tuottaa yhtä paljon hiilidioksidia kuin kattilassa poltettaessa. Lisäksi luonnon aapasoilla suon pohjalla tapahtuu hapettomassa tilassa turpeen hajoamista anaerobisesti, mätänemällä, jolloin tuloksena on metaania, hiilidioksidia kaksikymmentä kertaa pahemmaksi mainostettua kasvihuonekaasua.

Suo tuottaa siis pintakerroksistaan hiilidioksidia ja pohjalta metaania. Kun suo on kyllin vanha, se ei enää kasvakaan paksuutta, koska pinnassa tapahtuva kasvu tulee kumotuksi alempana olevalla hajoamisella. Ilmasto ja maaperän vesiolosuhteet määräävät, milloin tuo tasapaino saavutetaan, mutta toki maaston muodoilla on oma vaikutuksensa. Metsäojitus noita muotoja muuttaa siten, että suo kuivaa ja hidas palaminen nopeutuu. Metaanin tuotanto eli mätäneminen silloin kuitenkin jää vähiin. Erään lähteen mukaan Suomen suot kasvavat nykyisin paksuutta keskimäärin 0,5 mm vuodessa, toisen tiedon mukaan 1 mm/a. Kuivalla metsämaalla turvekerros kasvaa 0 mm. Siellä vallitsee tasapaino.

Suolla oleva turve tuottaa siis epätoivottuja kaasuja. Eikö silloin olisi viisasta polttaa tuo turve hyödyksi ihmisen kattilassa, jolloin ei tarvitse polttaa ulkomailta tuotavaa fossiilista kivihiiltä, maakaasua tai öljyä?

Kun turve on suolta poltettu, niin entisellä turvesuolla alkaa uusi tehokas vaihe hiilensidonnassa. Suolla kasvatetaan nyt puuta, heinää tai turvetta. Tai tehdään järvi. Jos suo jätetään sammalen kasvuun, niin nyt sen paksuus kasvaakin nopeasti, kun hajoavaa alempaa kerrosta ei ole. Puheet turvesuon monia vuosituhansia pitkästä kiertoajasta ovat siis harhaanjohtavia tai johtuvat tietämättömyydestä. Turvekerrosta ei tarvitse kasvattaa monimetriseksi, vaan kymmenet sentit riittävät, kun se voidaan kerätä uudestaan talteen. Nykykäytännössä heikosti maatunutta turvetta ei kuitenkaan polteta, mutta teknistä estettä sillekään ei ole, ja pintaturpeella on muuta arvokasta käyttöä.

Varsinaisen pintaturpeen kasvunopeudesta entisellä turvesuolla en ole havainnut tutkimustietoa, mutta montaa sataa vuotta uuden sadon korjuuseen ei tarvitse odotella, josko ensimmäistäkään, sillä myös aivan ylin elävä pintakerros on saanut osakseen mielenkiintoa. Tutkijoiden mukaan uuden rahkasammaleen kasvu voi tuottaa paksuutta 15 vuoden kuluttua jopa 1 cm vuodessa. Jos luku pitää paikkansa, niin turvesuolta ja muiltakin soilta on nostettavissa 30 cm paksuinen rahkasammalsato jo 30 vuoden kuluttua. Kasvualustana sammaleesta on saatu hyvinkin positiivisia tuloksia.

Rahkasammaleen kasvatus on uusi innovaatio, jolle ei kuitenkaan ennakoida hehtaarimäärillä mitattuna kovin merkittävää kysyntää. Suon pintaosien heikosti maatuneella turpeella, jota kerätään myös vähän pintaa syvemmältä, mutta jota ei käytetä energiaksi, on nykyisin noin 10 prosentin merkitys turvealan kokonaisuudesta. Pintaturpeen käyttö on monipuolista, eniten kuitenkin käytetään kasvuturpeena ja kuivikkeena. Pintaturpeen alapuolella on maatunutta energiaturvetta, ja jos kyse on luonnontilaisesta aapasuosta, niin sen alapuolella on metaania tuottava liejukerros. Luonnollisesti merenrannikon läheisyydessä soilla on vain pintaturvetta. Turve ei ole ehtinyt maatua.

Turpeesta kuten myös rahkasammalesta on periaatteessa mahdollista saada myös kaasua sekä nestemäisiä poltto- ja voiteluaineita. Sodan aikana olivat suunnitelmat pitkällä perustaa Pelson suoalueelle voiteluöljyä tuottava laitos. Sota kuitenkin loppui, ja nesteitä alettiin saada ulkomailta.

Rannikolla pintaturvetta nostetaan myös soilta, joilta ei nosteta energiaturvetta. Kuitenkin pääosa pintaturpeen nostosta on sidottu energiaturpeeseen. Jos turpeen polttokäyttö ajetaan alas, niin se aiheuttaa merkittäviä ongelmia muualla yhteiskunnassa.

Summa summarum: Ei ole perusteltavissa, että turve luokitellaan fossiiliseksi polttoaineeksi. Ei kestä tuhansia vuosia ennen kuin suo on kasvanut siihen paksuuteen, että se kannattaa ottaa tulevaisuuden tekniikoilla kertaalleen tasoitetuilta alueilta uudelleen hyötykäyttöön, jos tarvitaan, ja arvokasta pintaturvetta saadaan joka tapauksessa jo muutaman sadan vuoden kuluttua ja rahkasammalta vuosikymmenten kuluttua. Turve ei ole fossiilinen polttoaine. Ruotsissa se on ymmärretty vähän paremmin.

Turpeen nosto ja polttaminen siis likipitäen lopettaa pahojen ilmastokaasujen vapautumisen suolta. Turpeen noston jälkeen suo alkaa varastoida aikaisempaan verrattuna paljon tehokkaammin hiiltä ilmakehästä, ja turpeen kuljetusten haitallisuus taas riippuu mm. käytettävästä kuljetusenergiasta ja turpeen pakkaamisesta suolla.

Äänestyksen tuloksena EU pitää turvetta fossiilisena, ja turveteollisuus on määrä ajaa alas. EU:ssa on huomattu myös, että turvepellot palavat hitaasti itsekseen ja tuottavat hiilidioksidia. Niinpä nyt keskustellaan jopa viljelyn kieltämisestä turvepelloilla. Oikeastaan toivonkin niin tapahtuvaksi, sillä sen jälkeen Suomi eroaa EU:sta.

Eikä tässä kaikki: EU on iskenyt silmänsä myös Suomen metsiin yleensäkin ja puun energiakäyttöön erityisesti. Vaarana on, että energiakäyttöä rajoitetaan.

Luonnonsuojelija, joka ei suojele sutta

Luonnonsuojelijana pidin itseäni jo 17-vuotiaana, jolloin kirjoitin valtion luonnonsuojelunvalvojalle ja esitin Säikänlahden glo-järven ja suuren merimerkkinäkin toimineen petäjän suojelemista. Jonkin ajan kuluttua nämä suojeltiinkin. Yliopistoilla opiskelin mm. eläintiedettä.

Tällä hetkellä meillä on menossa perikunnan kanssa lapsuuteni kodin ympäristössä hanke pelastaaksemme yhden maailman pohjoisimmista tervaleppäkasvustoista. Lisäksi selvittelen alustavasti veljeni kanssa yhden kuivatetun järven ennallistamismahdollisuuksia.

Kainuun seutukaavaliiton kyläprojektissa, jota vedin, suojeltiin ainakin yksi hillasuo ja edistettiin luomuviljelyä. Vaasan läänin seutukaavaliiton kaavaosaston päällikkönä suojeluasiat tulivat sitten jokapäiväiseksi työkseni.

Nuorena harrastin lintuja ja yrittelin lintukuvaustakin, huonolla kalustolla. Valokuvia otin ja tein vähän bisnestäkin niillä. Ja taisin jo kehua, että eräs kuva voitti nuorten Pohjois-Suomen mestaruuden.

En ole kokenut metsästyksen olevan ristiriidassa luonnonsuojelun kanssa. Minulla on Ilo, kanalintukoira. Pari vuotta sitten hänen kanssaan sattui tapaus, että vaikka olin maksanut kalliit luvat ja kämpän, niin en päästänytkään koiraa irti luontoon. Syy oli se, että yöllä sataneessa lumessa näkyi eri puolilla metsästysaluetta liikaa susien jälkiä.

Sudet raatelevat vuosittain kymmeniä ihmisen parhaita ystäviä, perheenjäseniä. Lisäksi on mennyt lukuisa määrä lampaita sekä joitakin vasikoita. Sudet aiheuttavat pelkoa osalle marjanpoimijoista, vähentävät ulkona virkistäytymistä ja aiheuttavat hallintokustannuksia ja lisätyötä esimerkiksi lasten koulukuljetuksissa. Susille ravinnoksi istutetaan nyt uusille alueille metsäpeuroja. Onko jotenkin hekumallista ja luonnonsuojelullista ajatella, miten eläin juoksee ja läähättää, susi seuraa ja iskee. Veri roiskuu.

Suomi tuli sata vuotta toimeen ilman susia ja susi ilman Suomea. Näin oli hyvä. Silloin ei voinut tulla susivahinkoja. Kun sama susirotu ulottuu Vladivostokiin saakka, niin susi ei ole uhanalainen eläin. Päätösvalta susista pitäisi antaa kunnille tai maakunnille, mutta muutos taitaa tulla vasta, kun Suomi saadaan irti EU:sta.

EU-jäsenyys ei muuten vaikuta kaupankäyntiin kuin alkutuotannon osalta. Euro vaikuttaa, haitallisesti.

Koronanhoidossa massamurhadoktriini

Hypätäänpä valtakunnanpolitiikkaan, aiheeseen, josta olen kirjoitellut paljon jo vuoden 2020 keväällä, mm. viisi kirjoitusta Uuden Suomen blogeina. Ne olivat ja edelleen ovat kaikkien netistä luettavissa päiviltä 17.4.2020, 18.4.2020, 24.4.2020, 27.4.2020 ja 8.5.2020. On minulla joitain kirjoituksia facebookissakin ja toisinajattelija.fi sivuilla. Kokkola-lehti on julkaissut koronakirjoituksiani, esimerkiksi 28.4.2021.

Minulla oli viime vuonna kova hätä ja yritys pelastaa ihmishenkiä. Kyllähän jotkut muutkin näyttivät tajunneen, että tauti olisi kokonaan tukahdutettavissa ja päästäisiin pian normaaliin elämään, jos haluttaisiin, vaan miksi kukaan esimerkiksi poliitikko ei ole uskaltanut nousta äänekkäästi hallituksen hulluutta vastaan? Nopea tukahduttaminenhan olisi ollut yrityksillekin edullisinta!

Alun perin kai hulluus on peräisin THL:ltä ja ulkomailta, mutta kun hallitus oli aluksi uskonut joukkoimmuniteettiteoriaan, niin sen jälkeen ei ole osattu perääntyä. Joukkoimmuniteettiteoria tarkoittaa, että ihminen ei voi tautia pysäyttää. Teorian mukaan tauti sammuu vasta, kun sairastaneita ja rokotettuja yhteensä on riittävän paljon. Pääministeri sanoi selkeästi vuosi sitten keväällä, että tautia ei voida tukahduttaa, eikä hallitus siihen pyri. Sen jälkeen minun silmillä katsottuna ikään kuin sadat kuolleet eivät olisi painaneet mitään, kun on pitänyt säilyttää kasvonsa ja pysyä vallassa. Niinkö? Ihmisten ja median suhtautuminen elämään on joka tapauksessa kuin Natsi-Saksassa. Kuolleista raportoidaan vaan hybridistrategian tilastolukuina. Siis että liian iso asia, ei ole minun asiani, vaikka on!

Mielestäni Marinin hallituksella ei ole vaatteita!

Vastoin pääministeri Marinin puheita tauti on meinannut kuolla Suomessa käsiin jo kolme kertaa niilläkin toimilla, mitä hallitus on vitkastellen toteuttanut. Aina on kuitenkin jätetty sen verran porsaanreikiä, mm. ulkomaanliikenteeseen, että tauti on pysynyt hengissä ja sitten on luovuttu rajoituksista, jolloin tauti on lähtenyt uudestaan lisääntymään. Sellainen vaihe oli nytkin toukokuun 2021 alussa menossa. Osasta rajoituksia kiirehdittiin luopumaan ennen kuin tauti oli kokonaan tukahtunut. Katsokaa käyrää netin osoitteesta koronakartta ja varmistetut koronatapaukset.

Jos taudin annettaisiin hävitä rajoitustoimien johdosta, niin se todistaisi, että näin oltaisiin voitu tehdä jo vuosi sitten. Eli Marin on ollut koko ajan väärässä, ja ihmisten on annettu vaan kuolla. Onko se taitamattomuutta vai virkarikos ja kuolemantuottamus vai pahempaa? On erittäin vaikea kuvitella, että ministerit olisivat olleet tietämättömiä paremmasta vaihtoehdosta, sillä minäkin lähettelin päättäjille suoraankin postia. Varmaan moni muukin. Ja pääministerihän totesi toimittajalle, että minua ei kiinnosta yhtään, miten muissa maissa on tukahdutettu. Eikö tuo ole vastuutonta?

Meillä annetaan kuitenkin mielikuva, että Suomessa koronatauti on hoidettu jopa muita maita paremmin. Asia pitää paikkansa EU:n sisällä, mutta ei laajemmin. Se että Ruotsissa kuolee paljon, ei vapauta Suomen päättäjiä ja virkamiehiä vastuusta. Pohjoismaista Islannissa tautia ei juuri enää ole. Oleellisinta on kuitenkin, että eihän tukahduttamista ole edes yritetty!

THL oli pudonnut teknisen kehityksen kelkasta. Ei tajuttu kännyköitten ja tietokoneitten voimaa eikä suomalaista yhteiskuntaa. Muutamassa maassa on tajuttu, mm. Uudessa Seelannissa, Taiwanissa, Australiassa, Singaporessa, Hong Kongissa ja siis Islannissa. Näissä maissa tulee tällä hetkellä päivittäin vain ihan muutamia uusia sairaustapauksia, jos edes yhtään.

Myös koronataudin hoito herättää ihmetystä ja kysymyksiä. Alussa paljastui, että kukaan kuolleista ei ollut saanut tehohoitoa. Moni ei sairaalahoitoakaan, vaan ikäihmiset olivat saaneet kuolla hoitokodeissaan. Ja hoitajien piti mennä sairainakin töihin mahdollisesti levittämään koronaa. Kaikki eivät taida olla kuoleman edessä tasa-arvoisia. Kuka saa päättää elämästä ja kuolemasta?

Sotaelinkeinon ja Israelin puolesta

Venäjää ei tarvitse rakastaa, mutta ei vihatakaan. Kyseessähän on Suomen kyljessä oleva suurvalta, jolla on suurvallan ylpeys ja herkkyyttä turvata koskemattomuutensa. Venäjän muistissa on, että etenkin Pietarin suunnalla vihollinen on aina tullut lännestä. Olemme kuitenkin saaneet Suomessa nauttia yhtäjaksoisesti Venäjän päälle sylkemisestä vuodesta 2008 lähtien, jolloin oli Georgian sota. Ulkoministerimme A Stubb riensi heti julistamaan, että Venäjä hyökkäsi. Venäjä oli hyökännyt aikaisemmin Tsetseniaan, siitä en pitänyt. Tsetseenit halusivat vanhasta autonomisesta asemastaan itsenäisiksi. Georgian sodassa syyllinen oli kuitenkin Georgia. Venäjä tuli tukemaan ossetteja ja omia rauhanturvaajiaan, jotka olivat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi. Halutessaan Venäjä olisi tietenkin voinut valloittaa koko maan.

Myös suuret propagandaotsikot saanut Ukrainan tilanne on monitahoisempi kuin meille mediamme kertoo. Siellähän tehtiin väkivaltainen vallankumous, jota Länsi avusti. USA:n apulaisulkoministeri Nuland on jälkeenpäin kehunut, että hän kävi maassa viisi kertaa tukemassa mielenosoitusta ja järjestelemässä vallankumouksen jälkeistä hallintoa. Uusi hallinto panikin välittömästi venäjänkieliset ahtaalle. Kielioikeudet poistettiin ja ääriesimerkkinä Krimillä poltettiin venäläisiä kymmenittäin kerrostaloon. Venäläiset ovat kuitenkin Krimin valtaväestö.

Krimi on kuulunut Venäjään vuodesta 1783, mutta vuonna 1954 se siirrettiin Neuvostoliiton sisällä Ukrainaan. Ukrainan itsenäistyttyäkin Sevastopolissa oli vuokramaalla suuri venäläinen laivastotukikohta. Ukrainan vallankumouksen jälkeen Venäjä turvasi tukikohdan säilymisen itsellään, kun koko Krimi liitettiin kansanäänestyksellä Venäjään. Venäjän mielestä Nato uhkasi tulla liian lähelle. Moni Itä-Euroopan maa oli jo siirtynyt Naton jäseneksi. Venäjä laittoi rajan. Kansanäänestyksen järjestäminen ei ole saanut kansainvälistä hyväksyntää, mutta Krimin kansan enemmistön tuesta ei kenelläkään liene epäilystä.

Tänä keväänä on vedetty isoja otsikoita siitä, että Venäjä siirsi joukkojaan lähelle Ukrainan rajaa. Tausta oli se, että Länsi oli ilmoittanut suurista tulossa olevista sotaharjoituksista Ukrainassa. Kaksi tukialusta lähestyi jo Bosporin salmea. Laivat olivat tulossa Mustallemerelle, ja sitä Venäjä ei halunnut. Se näytti voimansa omassa harjoituksessaan. Tuossa vaiheessa sitten näytetään tehdyn ratkaisu, että Lännen sotaharjoitus aiotussa muodossaan ainakin perutaan ja sota-alukset kääntyivät takaisin. Tuon jälkeen Venäjä vetäytyi rajan läheisyydestä. Suomen valtamedia on välttänyt Lännen roolin kertomista. Propaganda on ollut tässä asiassa todella räikeää. Mihin Suomessa pyritään? No Nato-jäsenyyteen ainakin. Kansan pehmittämiseen.

Venäjän vastainen tiedottaminen kulminoituu maan vahvaan mieheen Putiniin. Häntä sopii kyllä kuvata hallitsijaksi, mutta hänestä on tehty hirviö ilman oikeudenkäyntiä. Vihjaillaan päätösten toimittajien ja toisinajattelijoiden murhiin tulleen häneltä. Voipa olla niin, mutta voipa olla niinkin, että konfliktia Venäjän kanssa haluavat tekevät provokaatioita tai voihan kumpikin vaihtoehto olla oikea. Rikolliset ja näiden vallassa olleet yritykset ainakin ovat Venäjällä toimittajien murhia tehneet, sillä toimittajia kuolee tavallisesti yli 20 vuodessa. Luonnostaankin joukkoon sopii joitakin Putinin vastustajia. Toimittajamurhat ovat maassa eräänlainen perinne.

Miksi sitten Nato, USA ja EU ja maiden mediat käyttäytyvät aggressiivisesti? Suomikin on Venäjää vastaan käytävässä taloussodassa pakotteineen – siis Suomi asetti pakotteita ihan vapaaehtoisesti muiden EU-maiden mukana – ja kärsii kovasti Venäjän asettamista vastapakotteista. Kaikki tietävät kuitenkin, ettei Venäjä luovu strategisesta Krimin niemimaasta, ei ainakaan ilman aseellista sotaa. Sitäkö jotkut haluavat? Propaganda on ainakin jo sotaan valmistavan oloista.

Oleellista on kysyä, mitkä tahot maailmassa hyötyvät Lännen ja Venäjän välien kiristymisestä? Ainakin kaksi hyötyjää löytyy helposti: läntinen sotaelinkeino ja Israelin valtio. Sota on suurta bisnestä, ja Naton voi nähdä sotaelinkeinon edunajajaksi, menekinedistäjäksi. Jo pelkkä jännityksen nostattaminen merkitsee sotaelinkeinolle menekin lisäystä. Valtiot varustautuvat.

Missä sotia on sitten käyty? Israelin ympäristössä ja Israelin vihollisia vastaan. Viholliset ovatkin nyt sorakasoina, sisällissodan vallassa tai myötämielisen diktatuurin hallussa. Vihollismaista Syyria ja Iran ovat entisen vallan käsissä ja Venäjä on auttanut sotilaallisesti Syyriaa. Länsi oli ensin tukemassa Syyrian sissiliikettä, mutta kun siitä oli kasvanut liian voimakas ja levittäytynyt myös Irakin puolelle, niin siitä tuli vihollinen. Israelin ja sotaelinkeinon intresseissä olisi ollut, että Isis olisi kuitenkin jäänyt taistelemaan ikuisiksi ajoiksi Syyrian sisälle, mutta Venäjän ja kurdien sotilaallisella tuella sissiliikkeet on nyt likimain nujerrettu.

Todella pitkä Afganistanin sota on ollut sotaelinkeinolle erittäin menestyksellinen projekti. Väliä ei ole sillä, että joku voittaisi. Nato onkin nyt vetäytymässä, mutta mahdollisesti maahan voidaan palata taas muutaman vuoden kuluttua, sillä presidenttikin on USA:ssa juuri vaihtunut. Suomi on ollut pienellä joukolla Naton mukana Afganistanissa ja Afrikankin puolella.

USA:n edellinen vähän erikoisempi presidentti ei aloittanut yhtään uutta sotaa. Taustapainostus toimia Venäjää vastaan oli maassa kova, ja jotain presidentti Trumpin olikin Venäjää vastaan tehtävä.

Vuoden 2016 presidentin vaalissa Trumpin vastaehdokas oli profiloitunut silmissäni vaaralliseksi haukaksi, mistä syystä kirjoitinkin ennen vaaleja silloin kuten viime vuonnakin lehteen otsikolla Kunpa Trump voittaisi. Voitti 2016, eikä tullut sotaa Venäjää vastaan.

Nyt presidentti Bidenin kauden alussa suhteita Venäjään on kiristetty.

Trump oli myös isänmaallinen ja puolusti valtiota ja kansanvaltaa mm. siten, että laittoi yrityksille valtaa rajusti siirtävän TTIP sopimuksen jäihin. Nyt se sitten hyväksyttäneen ja myös Suomen eduskunnassa. On tämä hirmuista!

Viennin osaamiskeskus

Elämääni kuuluu myös paljon epäonnistumisia ja huteja. Tällä hetkellä tuntuu, että niitä enimmäkseen ja liian paljon. Kerron vain yhdestä, vientiosaamisen osaamiskeskuksesta.

Täytyi olla vuosi 1994, koska laki oli hyväksytty vasta edellisen vuoden lopulla. Tuolloin Keski-Pohjanmaallakin lopeteltiin vanhamuotoista maakuntaliittoa ja perustettiin uusi maakunnan liitto. Olin uuden liiton käynnistäjä jollain epämääräisellä tittelillä, kun vt johtajaksi ei haluttu kutsua.

Ihan alkuvuodesta pöydälleni löysi tieto, että valtiovalta antaa erityistukea osaamiskeskuksille. Sellaiseksi pääsemiseksi piti nopeasti laatia suunnitelma ja anomus.

Mitä erityisosaamista Keski-Pohjanmaalla oli, jota voitaisiin vielä tehostaa? No vientiosaamista. Pietarsaaressa toimi vientiosuuskunta Viexpo, poikkeuksellinen ilmiö koko maassa. Sen lisäksi erityisesti Kokkolan ja Pietarsaaren suurteollisuus oli maailmanmarkkinoiden varassa. Samoin maakunnassa vahva turkistalous. Tieteellisellä tasolla vientiosaamista saattoi olettaa löytyvän Vaasan kauppakorkeakoulusta ja Oulun yliopistosta.

Kiireellä kokosin organisaation, johon Viexpon ohella lupautuivat mukaan myös edustajat Vaasan kauppakorkeakoulusta ja Oulun yliopistosta ja suurteollisuus myös. Eräs ajatus olikin, että kenties pienemmätkin yritykset pääsisivät harjoittelemaan kansainvälistä myyntiä suurteollisuuden siivellä. Huonon muistini varassa muistellen Chydenius Instituutilla saattoi olla hankkeessa merkittävä yhteenkokoojan rooli. Periaatteenani oli kohottaa instituutin roolia aina kun mahdollista.

Ihan tyytyväinen olin hankkeesta tehtyyn vihkoseen, jonka kansilehdelle ideoin vientilaivan kuvan. Osaamiskeskusta ei vaan saatu. Kuulin sitten myöhemmin, että Chydenius Instituutin suunnalta oli kantautunut asiasta päättävälle taholle, että hanketta ei oikeastaan täällä Kokkolassa kannateta. Sen sijaan kilpailevaksi ehdotukseksi nousi kemian osaamiskeskus, mutta ei sekään mennyt läpi ensimmäisillä yrityksillä. Se perustettiin kymmenen vuoden kuluttua.

Edellä oleva tapahtui siis uutta maakunnan liittoa perustettaessa. Viexpo on kyllä toiminut tuon jälkeenkin hyvin. Vaasan vaalipiirin kansanedustajien eduskunta-aloitteessa vuodelle 2020 Viexpoa kuvataan pohjoismaisen liiketoiminnan osaamiskeskittymäksi.

Siis kymmenen vuotta myöhemmin 2004 kemia sai osaamiskeskuksen statuksen Keski-Pohjanmaan teknologiakeskuksen (KETEK) alaisuudessa. Kemia on Kokkolalle luontainen valinta ja kaupungin panostus on ollut menestys. Vuonna 2007 yliopistokeskuksen alle tuli kemian professuuri, jonka hoitaja on saanut ympärilleen todella merkittävän työryhmän. Tutkimustyö tukee mm. litiumakkuteollisuutta. Professuuri on säilynyt, vaikka osaamiskeskusprojekti on päättynyt ja KETEK lopetettu.

Jälkeenpäin ajateltuna ajatus maakunnan kuntia yhdistävästä viennin osaamiskeskuksesta sopi maakuntaliiton johtajalle. Kokkolalle yksinään sopii kemia, toki yliopistomaailmaan yhdistettynä. Olisiko vientiosaamiskeskus sitten estänyt myöhemmin kemiaan panostamisen? Tuskin vaan. Kysymys on eri aloista, ja kemia nousi kukoistukseensa vasta huomattavasti myöhemmin, ja vientiosaamisen ydin oli Pietarsaaressa.

Mä maalaispoika oon

Maaltahan minä olen, syntyisin Siikajoelta 1942, kylmältä asutustilalta, lestadiolaiselta kylältä. Monet olen uskonnolliset seurat nuoruudessani kotonakin kuunnellut. Meillä niitä tykättiin pitää, ehkä siksi, että äitini leipoi arpajaisiin täytekakun. Nykyisin olen hengellisen elämäni puolesta lähinnä tapakristitty.

Sodan jälkeen isäni oli toiselta ammatiltaan kuorma-autoilija ja sitten ulosottoapulainen, tykätty verokarhu. Lopuksi Raahessa Rautaruukilla ja pellot paketissa. Minä tutkin Helsingissä yliopistolla peltojen paketointia ja myös asutustoimintaa. Äitini toimi viimeksi Raahessa uimahallin siivoojana ja kioskin myyjänä. Siivoaminen sopi allergisille käsille paremmin kuin lehmän lypsäminen.

Lapsena tein tietenkin maatilan töitä kuten kaikki muutkin. Vieraalta palkkaa aloin saada kesätöistä luullakseni 14-vuotiaana. Toistetaan nyt sitten vielä, että ensimmäinen varsinainen ammattini oli kameramiehen hommat televisiossa. Yleisradio koulutti. Olin sitten samalla yhdyskuntasuunnitteluhommissa yksityisellä ja myöhemmin tutkijana yliopistoilla, assistenttinakin kehitysmaamaantieteessä ja stipendiaattina Kanadassa. Varsinaisen tieteen puolellakin koen jotain saaneeni aikaiseksi kaupallisiin palveluihin liittyen.

Kainuussa seutukaavaliitossa kirjoittelin tutkijana kansanedustajien käyttöön vuosittain eduskunta-aloitteita, lähinnä pienistä asioista. Kirjoitin kaikille puolueeseen katsomatta, jos vain huomasivat apua pyytää, ja osa oli edustajan omista ideoista, jotkut omiani. Eniten kirjoitin Aarno von Bellille (sd), alunperin opettaja.

Vaasan seutukaavaliittoon siirryin kaavaosaston osastopäälliköksi vuonna 1984 ja Keski-Pohjanmaan Maakuntaliiton johtoon vuoden 1985 loppupuolella. Vanha maakuntaliitto lakkautettiin vuonna 1994. Silloin myös olin pystyttämässä uutta maakuntaliiton ja seutukaavaliiton tehtävät yhdistävää liittoa. Uusi liitto sai myös hieman aluepoliittista valtaa valtiolta. Uudessa liitossa en kelvannut osastopäälliköksikään, mutta roikuin siellä vuoteen 1996, jolloin aloitin synnyinkunnassani kunnanjohtajana. Kaikenlaista sattui sielläkin. Ilmeisesti NMT 450 mallinen kännykkäni oli osatekijä, mutta siitähän kuulin vasta jälkikäteen. Sovitun johtajakauden jälkeen ”pääsin” työttömäksi ja eläkeputkeen.

Kosketukset yrittäjänä olemiseen tästä katsauksesta vielä puuttuvat. Rahallisesti vaatimatontahan se on ollut. Alkuunsa lapsena ihan konkreettisesti itsetehtyjen vispilöiden kauppaa, parkinkiskontaa, mesimarjojen poimintaa, koristejäkälän keruuta, mutta se oli kyllä lähes ylivoimaisen tuskallista selälleni, sitten taskurahoja valokuvauksella. Armeijan aikana ajoin myös kavereiden hiuksia. Sitä isänikin oli tehnyt naapureille ja äiti ommellut leninkejä.

Kalanviljelyyn liittyen kokeilin muutaman kaverin kanssa kasvatushommia, mutta yhteydet eivät oikein toimineet. Kokeilumielessä tein sitten erilaisia kalanviljelykokeita ilman bisnestarkoitusta. Julkaisin artikkelin kalankasvatusveden lämpötilan säätelystä.

No vielä mainitsen, että pro gradussani käsittelin paljolti vähittäiskauppaa ja kaupalliset palvelut olivat myös seutukaavaliitossa vastuualaani, maaseutuelinkeinojen lisäksi. Selvitin mm. paljonko tulisi pyykkiä Kostamuksesta rakentamisvaiheessa. Valitettavasti Kostamus-projekti viivästyi, minä aikana pesulakalustoon investoinut nuori yrittäjä koki vararikon. Kun kävin sitten Kostamuksessa tutkijan ominaisuudessa puhumassa maailman ympäristöpäivänä vuonna 1980, niin kyllä ihmisillä silti yllään puhtaat vaatteet oli.

Turhaan kiusasin Neuvostoliiton tutkijaa ja politrukkeja

Kostamuksessa kiusasin Neuvostoliiton tutkijaa ja politrukkeja esittämällä edeltä käsin kirjallisesti kiusallisia kysymyksiä, joihin tutkijakollegani olisi pitänyt puheenvuorossaan vastata. En antanut periksi, vaikka minulta vielä tapahtumapäivänä aneltiin, että ei kai tämä ja tämä asia kiinnosta suomalaisia? Että jos vähän lyhennettäisiin? Turhaan oikeastaan piruilin, sillä maassa maan tavalla. Vasta oman puheenvuoroni aikana sanoin, että kun tässä menee tulkkauksenkin vuoksi ja muutenkin niin paljon aikaa, niin en pane pahakseni, jos ihan kaikkiin kysymyksiini ei vastattaisikaan. Ja silloin näin neuvostokansalaisen hymyilevän. Ryhmä poistui verhon taakse viimeistelemään kollegan puhetta.

Tuolloin tajusin vasta aivan minuutti pari ennen puheenvuoroani, että eihän minun sovi vaan suoraan kollegan kysymyksiin syöksyä, vaan pitää tässä puhua yleisemminkin ja muistella jossain muodossa se protokollan määräämä litania kansojen välisestä ystävyydestä jne. Paikalla oli kaksi tuhatta ihmistä, puolet Neuvostoliitosta, ja koko kaupunki vilisi miliisejä. Syy oli, että suomalaiset olivat polttaneet heille vesipullon myyneen neuvostokansalaisen. Tunnelmat olivat vielä jännittyneitä ja kyseessä olikin liennytystilaisuus, josta oli tehty alun perin suunniteltua huomattavasti suurempi ja merkityksellisempi. Tapahtumapaikkakin oli siirretty suureen halliin. Siellä paikalliset arvovieraat istuivat esiintymiskorokkeella mitään puhumatta. Niin istuin minäkin oman pöytäni takana puheenvuoroani lukuun ottamatta, ja periaatteessa yleisö sai lopuksi nousta luokseni keskustelemaan. Kostamuksen kaupunginjohtaja tuli luokseni, jutteli suomeksi.

Alkusanojen ex tempore kehittelyä ja johdantoa puheenvuoroni alussa auttoi tulkkaus. Siinä oli aina tulkkauksen aikana mahdollisuus miettiä, mitä seuraavaksi sanoisi.

Vaikka annoin periksi kysymyksissäni ja sovelsin yleistä protokollaa, niin en missään vaiheessa ole tuntenut olleeni rähmällään. Päinvastoin hieman häpeän, että alkuunsa ihmisiä kiusasin. Sen sijaan tällä hetkellä Suomessa ja eduskunnassa ollaan todella rähmällään, kun ns. elvytyspaketista keskustellaan ja päätetään.

Kainuussa olin virallisesti seutukaavaliitossa, mutta puuhastelin paljon myös maakuntaliitossa, mm. puolustin kalastajia vesistöjen säännöstelystä saatavien kalakorvausten saamiseksi. Löysin juridisen mahdollisuuden maksaa istutusten sijasta rahakorvauksia, kun istutukset eivät kaikkialla olleet enää mielekkäitä.

Lintuja ja kaloja

Kainuussa lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja alkoi painostaa, että minun pitäisi tehdä televisio-ohjelma, kun oli niin hyvä pöllövuosi. Olin yhdistyksen jäsen ja näytin miehelle tietämäni kotkan pesän, millä matkalla ammattihistoriani tuli esille. Puheenjohtajalla oli omakin lehmä ojassa, sillä hänellä oli suuri määrä valokuvia linnuista ja hän halusi kuvia ohjelmaan. Niistä maksettiinkin aika hyvin.

TV 2 hyväksyikin käsikirjoitukseni ja toimitin ja osaksi kuvasin vuonna 1978 näytetyn ohjelman ”Lintuja Kainuusta”. Käytin siinä omia lapsiani puhumaan pöllöjen poikasina. Ohjelman teknistä laatua hieman häiritsi, että saimme Yleltä kuvauksiin vanhentunutta filmiä.

Kainuun Ylellä oli jonkin aikaa sarja luontoilloista kurssitoverini Veikko Neuvosen vetämien valtakunnallisten ohjelmien tavoin. Olin mukana luontoraadissa, joka vastaili soittajien kysymyksiin ja kommentoi tarinoita. Kai jonkinlaisena luontoasioiden yleismiehenä raatiin kelpasin.

Lähtöni Kainuusta oli komea

Lähtöni Kainuusta oli komea, vaikka itse sanonkin. Aamulla työpaikkani väki noin 20 henkeä kokoontui Rajavartiolaitoksen tiloihin, jossa pidimme ammuntakilpailut ilma-asein. Minä sain valita aseet (ha-ha!) enkä ole aivan huono ampuja. Sitten siirryimme Rajavartiolaitoksen linja-autolla Sotkamoon, jossa nautimme meijerillä aamupalalla pelkästään maidosta tehtyä täytekakkua. Sotkamon kunta tarjosi lounaan ja laskettelun kesäkelkkamäessä Vuokatin rinteillä. Sitten Eelis ja Tuula Määtän maatilamatkailuyritykselle, jonka perustamista olin onnistunut aiemmin avustamaan. Siellä osa saunoi ja ui ja kaikki söivät hyvin. Illallinen jatkui hanurimusiikin ja tanssin merkeissä – muusikolle kai vähän maksoinkin – kunnes mukanamme ollut upseeri, vähintäänkin kapteeni, pysäytti hauskanpidon minuutilleen sovittuun aikaan eli juuri kun pirskeet olivat parhaimmillaan. Upseeri olisi mielellään kanssamme jatkanut pitempäänkin, mutta kuskimme oli varusmies.

Rajavartiolaitos oli apuna myös, kun käytin mm-ministeriön osastopäällikkö Heikki Suomusta talvilintumetsillä 1981. Suomus ei uskaltanut laittaa ampumataitoaan kiväärillä koetukselle, mutta minä metsästin hänelle haulikolla mustan teeren Helsinkiin viemisiksi. Yritin saada Kainuuseen riistalintujen koetarhausta, mutta ilmeisesti tarjoilut eivät olleet riittäviä, tai sitten retkensä aikana koettu 20 asteen pakkanen oli liikaa.

Riistataloudesta tein muuten Kannuksen kunnalle suunnitelman, miten alalle saataisiin ympärivuotista kurssitusta. Ajatus oli varmaankin siihen aikaan (90-luvun alussa luulisin) kovin outo ja ihmeellinen.

Eläkeläisen puuhia

Eläkeläisenä jatkoin EU:n vastustamista ja kokeilin kelpaisivatko kirjoitukseni maksullisina lehtiin. Aiheeni olivat yleensä vähemmän maan hallitusta mairittelevia. Esimerkiksi laskin, että viinan hinnan alentaminen ja suomalaisten kouluttaminen alkoholin käytössä EU-kansalaisiksi oli vienyt hengen noin tuhannelta suomalaiselta. Vain pari lehteä taisi tuon julkaista ja niiltäkin sai palkkiota karhuta, joten lopetin todeten, että ei minusta taida olla journalistiksi. Olen sitten kirjoittanut ilmaiseksi, jos on kelvannut.

Maaseudun Tulevaisuuden liitteessä 14.5.2021 oli alkoholikulutuksesta käyrä. Siinä näkyy hyvin hinnan alentamisen vaikutus kulutuksen lisääntymiseen vuonna 2004.

Kokeilinhan minä tehdä sarjakuviakin Mika Waltarin tyyliin riimitellen, kriittisistä aiheista. Ei löytynyt ostajaa. Yhteen ruotsinkieliseen lehteen olisivat kelvanneet, jos joku osaaja olisi laittanut kääntämiseen riittävästi aikaa ja energiaa.

Omaa aikaani ja energiaa on vienyt toimiminen Vaihtoehto EU:lle liikkeessä, VEU:ssa, ja Itsenäisyyspuolueessa. Pitkään olin IPU:n vpj ja sain aikaiseksi isäntämaasopimuksen kääntämisen ja kirjan, kuten olen toisaalla kertonut. Kääntämisemme pakotti valtiovallankin julkaisemaan oman käännöksensä.

Taaksepäin katsoessani ihmettelen, miten ylimalkaan olen elämästä selvinnyt, kun minulla on niin äärettömän huono ja hidas muisti, eikä se ole tässä iän myötä juurikaan parantunut. Päinvastoin huomaan, että väsymys vaikuttaa pätkimiseen herkemmin kuin ennen. Opiskeluaikanakin kyllä jo kasvitieteen opinnot jäivät siihen, että en muistanut kasvien nimiä. Jos oikein muistan, niin taisin tuonkin mainita jo aiemmin. Asiat muistan toki paremmin kuin nimet.

Iän karttuessa tuon maallisen arvostaminen on käynyt entistä vähäisemmäksi. Eihän se tee onnelliseksi. Ja toistan, että kyllä hyvinvoivien pitäisi ymmärtää, että kukaan ei ole itse mitään saanut aikaiseksi. Lähinnä siis kilpailemme kakun jakamisesta ja jätämme osan ihmisistä Mopen osalle. Verotuksella olosuhteita tasataan ja elämää ylläpidetään.

Alistunut kansa ja median valta

Luullakseni oli vuosi 1986. Keski-Pohjanmaan journalisteilla oli matka Skellefteåhon, ja pääsin mukaan vaimoni siivellä. Elettiin ennen EU:ta ja Kokkolastakin liikennöi autolautta, kun taxfree-myynti oli vielä sallittua. Jäsenyys liikennöinnin lopetti. Lautalla keskustelin kahdenkesken matkan pääpuhujan kanssa. Hän oli joko Journalistiliiton puheenjohtaja tai toiminnanjohtaja. Kysyin, kuinka paljon rahaa tarvittaisiin Suomen valloittamiseen, siis henkiseen haltuun ottamiseen? Olin huolestunut, miten keskittynyt tämä maa on, monessakin mielessä.

Kokenut journalistiikan asiantuntija vastasi, että siihen riittäisi puolet yhden hävittäjälentokoneen hinnasta, ja siitäkin voisi pelata hyvät provikat myös omiin taskuihin.

Näinpä sitten näyttää käyneen etenkin ulkopolitiikassa. Jotain valloitettavaa kansanvallan rippeissä vielä on jäljellä, mutta kehityksen suunta on sama kuin koko EU-kaudella. Eikä kai tarvitse luetella, enkä siihen pystyisikään, mitä kaikkea yhteistä omaisuuttamme on lähes lahjoiteltu ulkomaille. Jotain nyt on vielä jäljelläkin.

Olen usein kirjoitellut ja puhunutkin median vallasta. Muutama vuosi sitten järjestin Suomen sosiaalifoorumiin aiheesta seminaarin. Seminaariväki päätti tehdä esityksen eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ja tulevaisuusvaliokunnalle, jotta ryhdyttäisiin työhön median vallan saamiseksi mukaan perustuslakiimme. Välitin seminaariväen toiveen ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja kiitti aloitteesta. Enempi ei ole kuulunut eikä näkynyt.

Perustuslakimmehan perustuu vallan kolmijako-oppiin. On lainsäädäntövalta eli eduskunta, toimeenpanovalta eli maan hallitus ja tuomiovalta. Väkivaltakoneisto on näille alisteinen, taloudellista vallankäyttöä säädellään hieman vaaleihin liittyen ja myös suoranaisista väärinkäytöksistä tuomitaan, mutta muuten talouselämä muodostaa oman kuplansa. Median valta on kokonaan ohitettu.

Oppi kolmijaosta periytyy USA:n synnystä ja Ranskan suuresta vallankumouksesta 1789. Silloin ei vielä ollut hajuakaan nykyisen kaltaisista joukkotiedotuksen välineistä. Alkeellisten lentolehtisten ymmärrettiin myös olevan aina kansan puolella aatelia, pääomia ja sotilasdiktatuuria vastaan. Niinpä median valtaa ei ole otettu kunnolla huomioon minkään demokratiaan pyrkineen maan lainsäädännössä. Nykyisin vallan vahtikoira vahtii lähinnä sitä, että vallan tahto toteutuu, tai itse asiassa, se on osa valtaa. Tärkein osa.

Otetaan yksi esimerkki eli kerrataan koronatekstiä: Ei ole Suomessa eikä muuallakaan näkynyt otsikoita siitä, että kenties hallitusvalta antaa ihmisten turhaan kuolla koronaan, ja mahdollisesti tietoisesti pelaa nyt huhti-toukokuussa uusia sairaita, jotta tauti ei ihan vielä tukahtuisi, jolloin voisimme tajuta, että tauti olisi voitu tukahduttaa myös jo vuosi ja 800 kuollutta sitten. Tukahtuminen sallitaan sitten, kun sen voidaan selittää johtuvan rokotuksista? Ja kun valhe on riittävän suuri, niin ihmiset eivät uskalla epäillä. Näin oli aikoinaan Saksassakin, emmekä me taida olla saksalaisia viisaampia.

Käyrät koronasairaista löytyvät osoitteella ”varmistetut koronatapaukset Suomessa”. Toukokuun 2021 alkupuolella tauti on käytännössä tukahdutettu mm. Islannissa, Uudessa Seelannissa, Singaporessa ja Hong Kongissa. Suomessa tukahduttamista ei ole haluttu eikä kokeiltu. Katsokaa käyrää. Miksi tauti on lähtenyt aina aallonpohjan jälkeen uudestaan nousuun? Hieman löysäiltynä tauti voi lähteä helposti leviämään uudestaan, kuten Kokkolan vappubileet Mustallakarilla osoittivat.

Mauri Nygård

Keskustan väyrysläinen jäsen Kokkolasta

N 330 vuoden 2021 kuntavaalissa