Kuuntelin 20.4.24 Ruben Stillerin ohjelmaa ”Sodan sumun keskellä”. Siellä dosentti, sotatieteitten tutkija Ilmari Käihkö kertoi Ukrainan sodasta ja lausahti ohimennen myös sivulauseen, mikä piti käydä vielä jälkeenpäin varmistamassa Ylen Areenasta, että kuulinko minä oikein, mutta kyllä, kohdassa 14 minuuttia 48 sekuntia Käihkö tarkasti ottaen lausahtaa seuraavasti:
”Jos Ukraina ei tätä sotaa voita, niin sitten me syytetään ukrainalaisia siitä ja unohdetaan se, että me ollaan kuitenkin kannustettu heitä tähän sotaan ja meillä on myös vastuu kansana lopputulemasta.”
Siis Suomen kansalla on vastuu Ukrainan sodasta! Tuota en tiennytkään. Olemme kannustaneet Ukrainaa ja olemme vastuussa sodan tuloksesta.
Sotaahan Suomen päättäjät kyllä halusivat. Se tuli esille ennen Venäjän hyökkäystä selvästi ainakin kolmesta asiasta:
- 1. Suomi ei vastannut mitään, kun Venäjä tiedusteli myös meiltä, miten aiomme Ukrainan tilanteen hoitaa? Siellähän oli käyty väkivaltaisen vallankumouksen jälkeen sisällissotaa kahdeksan vuotta, ja Länsi oli kieltäytynyt panemasta täytäntöön vuonna 2015 Minskissä tehtyä sopimusta, jossa venäjänkielisille olisi taattu autonomia ja Ukraina olisi jätetty Naton ulkopuolelle. Natosta oli sovittu aiemminkin jo Saksan yhdistymisen yhteydessä.
- 2. Rauhan toivominen oli aivan väärin, kun eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko toivoi julkisesti, että Macronin tai jonkun pitäisi kertoa, että Ukrainaa ei oteta Naton jäseneksi; näin vältettäisiin sota. Tämä toivomus oli täysin vastoin Suomen politiikkaa, ja Niikon olisi pitänyt se ymmärtää. Nousi häly niin eduskunnassa kuin mediassa, ja Niikon piti erota puheenjohtajuudesta heti samana päivänä.
- 3. Pian tuon jälkeen Ranskan presidentti Macron todella puhui kuten Niikko oli toivonut, ja mielipiteeseen yhtyi myös Saksan liittokansleri Scholz. Nämäkin korkeat poliittiset johtajat tekivät kuitenkin väärin. Puhuivat sotaelinkeinon ja Israelin intressiä vastaan. Niinpä kansanvalitsemat johtajat huudettiin ”suuren ääneen” alas niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Saatiin haluttu sota. Ja todellakin, valtiomme on osaltaan sodasta vastuussa.
Kannustamista on myös sodan kestäessä annettu tuki Ukrainalle. Emme missään tapauksessa halua rauhaa; siihen emme kannusta, vaan kannustamme jatkamaan sotaa lahjoittamalla suurilla summilla aseita, ammuksia ja muuta sotatavaraa.
Pian sodan alkuvaiheessa Turkissa oli päästy periaatteessa sopuun rauhasta, mutta ulkopuoliset maat eivät halunneet Ukrainan allekirjoittavan sopimusta. Tiedossani ei ole, kannustiko tuossa vaiheessa myös joku Suomen valtion taho sodan jatkamiseen. Aikaisemman perusteella se olisi ollut luonnollista.
Vastuu sodan lopputulemasta on kuitenkin vähän kimuranttisempi juttu. Jos jatkamme sotaelinkeinon intressien toteuttamista, niin emmehän me halua sodan loppuvan koskaan! Säännöstelemme vaan tukeamme sopivasti, kuten tähänkin asti, niin, että kumpikaan osapuoli ei saa niskalenkkiä.
Jos sodan pitää joskus päättyä, niin sotaelinkeinon kannalta on periaatteessa yhdentekevää, kumpi lopulta niin sanotusti voittaa, sillä todellinen voittaja on tietenkin vain sotaelinkeino. Hyvä esimerkki on Afganistan. Nato ja Suomi sen alaisuudessa menivät mukaan sisällissotaan, mutta joutuivat lopulta nolosti poistumaan maasta. Nato hävisi hyökkäyssodan! mutta ei siitä isoa meteliä ole nostettu. Sotaelinkeinon kannalta kyseessä olikin oikein onnistunut peräti noin 20 vuotta kestänyt projekti.
Ukrainassa toisella osapuolella on myös atomiaseita. Mielestäni on selvää, että jos Putinin Venäjä joutuisi täydelliseen tappioon, niin lopulta myös atomia käytettäisiin. Eihän silloin olisi enää millään mitään väliä.
Joten suomalaisena haluan ottaa vastuuta sodan päättymisestä sillä tavalla, että haluan rauhan ennemmin kuin atomisodan. Toisin sanoen kenties joskus solmittavassa rauhassa Venäjän pitää saada säilyttää suurvaltakasvonsa, ainakin jossain määrin. Ja rauha tulee, kun lopetamme sodan avustamisen.
Jos hieman raottaa silmiään, niin voi kauhistua, ketkä kaikki ovat sotaelinkeinon puolella rauhaa vastaan. Sota tarkoittaa verta, kurjuutta ja kärsimystä. Aiheesta myös US sivuilla.
Mauri Nygård
